"Vait!" sanoi Päämies astuen väliin pelastaaksensa kuninkaan ja antaen painoa tälle yritykselleen lyömällä Hobbs'en maahan nyrkillään, "etkö sä kunnioita Kuninkaita etkä Päämiehiä? Jos sinä häpäset minun läsnäoloani vielä kerran sillä lailla, niin minä itse ripustan sinut hirsipuuhun." Sitten sanoi hän majesteetille: "Sinä et saa enää lausua uhkauksia tovereilleni, poika, ja sinun täytyy pitää suutas, puhumatta pahaa heistä miss'ikinä ollaankin. Ole kuningas, jos se sun hullua tuultas lystää, mutta älä saata sillä selkkauksia. Peruuta nimi, jonka annoit meille — s'on kavallusta; me olemme tosin huononpuolisia ihmisiä muutamissa vähäpätöisissä suhteissa, mutta ei kukaan meistä ole niin huono, ett' olis kavaltaja kuningastaan vastaan. Tässä asiassa olemme me hyviä ja lainkuuliaisia syämmeltämme. Katso nyt, puhunko mä totta. Nyt kaikki yhteen ääneen: 'Kauan eläköön Edvard, Englannin kuningas!'"
"Kauvan eläköön Edvard, Englannin kuningas!"
Tämä vastaus tuli moisella ukkosen jyrinällä kirjavasta laumasta, että rappeutunut rakennus vavahti. Pikku kuninkaan kasvot kirkastuivat hetkeksi ilosta, ja hän nyykäytti pehmeästi päätään ja sanoi ylpeällä yksinkertaisuudella —
"Minä kiitän teitä, hyvät ihmiset."
Tämä odottamaton tulos sai seurueen vääntämään vatsaansa naurusta. Kun ilohurmaus vähitellen oli asettunut, sanoi Päämies vakavasti ja varmasti, mutta kuitenkin hyvän luonnon lieventämällä äänellä —
"Oo vait siellä, se ei oo viisasta, eikä hyvä meille. Keksi jotain hupsua, jos sulle maittaa, mutta valitsehan joku toinen nimitys."
Eräs kattilanpaikkuri huusi —
"Hupsu Ensimmäinen, Hölmöjen kuningas!"
Tämä nimitys veteli kerrassaan, jokainen kurkku kaikui, ja ulvova remuhuuto halkasi ilman —
"Kauan eläköön Hupsu Ensimmäinen, Hölmöjen kuningas!" jota seurasi hoilotukset, kissannaukutukset ja naurunpurskaukset.