"Suvaitse sylkeä meihin, oi sinä siunattu kuningas, että meiän lapsenlapset kertoisit sinun ruhtinaallisesta armostas ja olisit ylpeitä siitä ja onnellisia iankaikkisesta iankaikkiseen."
Iloinen kattilanpaikkuri keksi kuitenkin illan loistonumeron ja tuli kuuluisaksi. Polvistuen tahtoi hän suudella kuninkaan jalkaa ja sai silloin halveksivan potkun; jonka jälkeen hän kierteli laumassa kerjäten jotakin riepua, jonka muka saisi panna sen paikan yli naamassaan, johon majesteetin jalka oli koskenut, sanoen, että sen paikan täytyi säilyä tulemasta yhteyteen sivistymättömän ilman kanssa, ja että hän nyt loisi onnensa kiertelemällä maantiellä ja näyttelemällä sitä sadasta killingistä katsojaa kohti. Hänen pilansa tästä aineesta oli niin tavattoman hyvä, että hän tuli koko tuon syyhyisen joukon kateuden ja kunnioituksen alaiseksi.
Hävyn ja harmin kyynelet vuosivat pienen hallitsijan silmistä, ja sydämmessään ajatteli hän: "Jos olisin tehnyt heille kovimmin väärin, eivät he voisi olla julmempia — ja kuitenkaan en ole tarjonnut heille muuta kuin hyvää — ja tällä lailla siis palkitaan minua!"
KAHDEKSASTOISTA LUKU.
Prinssi maankiertäjäin parissa.
Maankuleksijain joukko kömpi seuraavana aamuna ylös ja jatkoi matkaansa. Oli pilvinen taivas heidän päänsä päällä, maa hyvin rapakossa jalkojen alla; ja talvinen sää oli ilmassa. Kaikkinainen iloisuus oli kadonnut kokko komppaniasta; toiset olit jurot ja äänettömät, toiset olit ärtyisät ja nenäkkäät, ei kenkään ollut hyvällä tuulella, kaikilla oli jano.
Päämies jätti "Jack'in" Hugon hoitoon muutamilla lyhykäisillä ohjeilla ja komensi John Cantyn pysymään hänestä kaukana ja jättämään hänet rauhaan. Hän, päämies, myöskin varoitti Hugoa olemasta liian kova pojalle.
Vähän ajan perästä ilma kävi lauhkeammaksi ja pilvet nousivat vähäsen. Joukkue herkesi värisemästä ja heidän sielunsa alkoi siipeytyä. He kävit yhä reippaammiksi, ja lopulta rupesit he kiusaamaan toinen toisiaan ja heittämään haukkumasanoja matkustaville maantiellä. Tämä kaikki todisti, että he vielä kerran olit heränneet elämän ja sen ilojen arvonantoon. Se pelko, jolla katseltiin heidän kaltaistaan väkeä, tuli näkyviin siinä tosiasiassa, että jokikinen väistyi siivosti tien viereen heidän edellänsä ja kuuli heidän hurjaa haukuntaansa maltillisesti, uskaltamatta sanaakaan vastaukseksi. He näpistelit pyykkiliinoja pensasaidoilta, toisinaan ihan omistajan nenän alta, joka ei pannut vastalausetta, vaan ainoastaan näkyi olevan kiitollinen, ettei he ottanut aitoja myös.
Heti sen jälkeen hyökkäsit he pieneen talonpoikaistaloon ja rupesit mässäämään siellä, samaan kuin vapiseva talonpoika ja hänen kotiväkensä tyhjensit ruoka-aittansa hankkiaksensa heille aamiaista. He kutkutit emäntää ja talon tyttäriä leuvan alta, kun nämä omin käsin ojensivat heille ruo'an; he tekivät heistä raakaa pilaa, johon solvaukset, haukkumiset ja naurunpurskaukset yhtyi. He heittivät luita ja muita ruo'an jäännöksiä talonpojan ja hänen poikiensa päälle, pitäen heitä pilkkanaan kaiken aikaa, ja taputtelit käsiään oikein riivatusti, kun heitto sattui onnistumaan. Siunatuksi lopuksi voideltiin yhden tyttären pää voilla, sentähden että hän oli uskaltanut vastustaa heidän hävyttömyyksiään. Hyvästi jättäissään uhkasit he tulla takaisin ja polttaa poroksi talon, perheen päiden yli, jos joku huhu heidän olostaan täällä sattuisi viranomaisten korviin.
Puolipäivän aikaan, pitkän ja vaivaloisen marssin perästä, pysähtyi retkikunta pensaiden taakse, joka oli melkoisen kylän ulkoreunalla. Tunti aikaa myönnettiin lepoa, jonka jälkeen lauma hajosi sinne tänne, kukin tullaksensa kylään eri paikalta ja harjoittaakseen siellä eri ammattiansa. — "Jack" lähetettiin Hugon kanssa. He kuljeksit sinne tänne hyvän aikaa; ja Hugo vartosi tilaisuutta tekemään aimo kaappauksia, mutta kun hän ei mitään löytänyt, sanoi hän viimein —