"Minä piän rohkeuestas, jumal'avita, mutta en toellakaan sun ymmäryksestäs. Rikottuja luita ja selkäsaunoja voi kyllä tässä elämässä saa'a kyllikseen, menemättä niitä erikseen hankkimaan. Mutta oli se asia miten on, minä uskon sun isääs. Minä en epäile, että hän voi valehtia. Minä en epäile, että hän valehtelee, kun syytä sattuu, sillä sitä tekevät parhaimmat meistä; mutta tässä ei ole mitään syytä valehtimiseen. Viisas mies tietää, että valhe on liian hyvä tavara tuhlata pois tyhjään. Mutta tule nyt; sittenkun oot päättänyt luopua kerjäämästä, mihinkä me ruvetaan? Ruvetaanko näppäämään kananpoikia?"
Kuningas sanoi malttamattomasti —
"Ole vaiti tyhmine tuumines — sinä väsytät minua!"
Hugo vastasi maltillisesti —
"Kuule nyt, kumppani. Et taho kerjätä, et taho varastaa. No, siis jääköön tuo. Mutta nyt sanon minä sulle, mitä sun pitää tehä. Sinun täytyy viettää tävyllä verkkoon, sill' aikaa kun minä kerjään. No, kiellä nyt, jos uskallat!"
Kuningas oli antamaisillaan halveksivan vastauksen, kun Hugo yhtäkkiä katkaisi sanoen —
"Hiljaa! Tuossa tulee, piru vie, ystävällinen naama. Nyt minä kaa'un kumoon ja saan tauin setkin. Kun vieras rientää luokseni, niin ala sinä ulvoa ja pane polvilles ja oo itkevinäs; ulvo sitten kuin kaikki kurjuuen saatanat raivoais ruumiissas ja sano: 'Oi, sir, s'on mun onneton veli raukkani, ja me oomme ilman ystäviä maailmassa; heittäkää Herran nimeen laupias silmäys tähän ihmisten hylkäämään potilaaseen ja kurjimpaan kurjimmista. Heittäkää ropo teiän rikkauestanne tälle Jumalan hylkäämälle miehelle, joka on joutumassa perikatoon!' — ja muista sinä, että jatkat ulvontaas ja älä herkene siitä, ennenkun oomme peijanneet hältä penninsä. Muuten tuut sä katumaan."
Heti sen jälkeen alkoi Hugo ulista ja mulista ja väännellä silmiänsä ja hoipertaa ja olla pyörrypäissään; ja kun vieras oli melkein perillä, putosi hän kumoon käppyrään ja laski hätähuudon ja rupesi kääntymään ja vääntymään liassa silminnähtävästi kuoleman kourissa ollen.
"Oi sentään, oi sentään!" huudahti hyväntahtoinen vieras. "Oi, kurja ihmisparka, kuinka hän lienee kärsinyt! Tässä on käteni — antakaa mun auttaa teitä ylös." — "Oi, armollinen herra, antakaa anteeks, ja Jumala palkitkoon teitä hyvästä syämmestänne — mutta s'on mulle hirveän tuskallista tulla nostetuks sillä tavoin. Veljeni tuossa tietää kertoa teidän armollenne, mikä ahistus minua vaivaa, kun tämmöinen puuska tulee päälleni. Penny, hyvä sir, yks penny, jolla saan ostaa vähän ruokaa; sitten menkää Herran nimeen ja jättäkää kovaonninen yksin suruinensa."
"Yksi penny! — Sinä saat niitä kolme, sä onneton Jumalan luoma" — ja vieras kopeloi taskussaan hermottomalla kiireellä ja otti ne siitä. "Täss' on, poika parka, ota ne ja pidä hyvänäs. Nyt, tuu tänne, poika kulta, ja auta mun viemään sairasta veljeäs kotiinne, jossa" — —