"Hän näyttää hyvin sievältä."
Toinen lisäsi —
"Ja katso, kuinka kauniit hiukset."
"Mutta huonosti puettu hän on."
"Ja niin hän näyttää nääntyneeltä."
Pienet tytöt lähenivät yhä katsellen häntä arasti, mutta tarkasti kaikin puolin, kaikilta tahoilta, ikäänkuin hän olisi ollut joku elävä aivan uutta lajia; mutta he tekivät tämän samassa suurella varovaisuudella, ikäänkuin puoleksi peljäten, että hän oli joku elävä, joka saattoi purra, kun niin sopi. Viimein asettuivat he poikasen eteen ja pitäen varovaisuuden tähden toinen toistaan kädestä oikein ahmivat häntä viattomilla silmillään. Sitten toinen heistä kokosi kaiken rohkeutensa ja kysyi lapsellisen suorasti —
"Kuka sin' oot, poika?"
"Minä olen kuningas", kuului vakava vastaus.
Lapset säpsähtivät vähäsen, ja heidän silmänsä lensivät sepposelälleen ja pysyivät niin hetkisen aikaa. Sitten voitti taas uteliaisuus —
"Kuningas! Mikä kuningas?"