Minulla on yksi johtolanka, yksi vain. Tunnen hänen käsialansa. Jos hän kirjoittaa uuden väärän nimensä hotellikirjaan eikä liiaksi vääntele käsialaansa, on minulle hyödyksi, jos sen nimen tapaan.
* * * * *
San Francisco kesäk. 28 p. 1898.
Tiedät jo kuinka tarkkaan olen hakenut Yhdysvallat Coloradosta Tyyneeseen valtamereen asti ja että kerran jo olin löytää hänet. Nyt olen taas kerran ollut päämäärääni lähellä. Juuri täällä ja juuri tänään. Vainusin hänen jälkiään kadulla, vainusin aivan verekset jäljet, ja seurasin niitä pieneen hotelliin asti. Se oli paha erehdys; koira olisi kävellyt päinvastaiseen suuntaan. Mutta minä olen ainoastaan puoleksi koira ja voin ihmisenä helposti erehtyä. Hän oli asunut tuossa talossa kymmenen päivää; olenpa varma siitä, että hän viimeisinä kuutena, kahdeksana kuukautena ei ole kauan asunut missään paikassa, vaan on herkeämättä ollut alituisessa liikkeessä ilman lepoa ja rauhaa. Ymmärrän tämän tunteen ja tiedän miten sen vallassa on olla. Hän käyttää yhä vielä samaa nimeä, joka hänellä oli 10 kuukautta sitten, jolloin olin saamaisillani hänet käsiini ja jonka hän oli ottanut Silver Gulch'ista lähtiessään. Hän on arki-ihminen eikä rakasta kummallisia nimiä, — "James Valker'iksi" hän nyt itsensä kutsuu. Tunsin helposti hänen käsialansa, vaikka hän oli sitä vähän vääntänytkin. Suora mies, joka ei rakasta temppuilemista eikä tekeytymistä.
Minulle kerrottiin, että hän äsken oli lähtenyt matkoille jättämättä mitään osotetta; ei hän ollut sanonut edes minne hän aikoi, vaan oli ollut peljästyneen näköinen kun hänen osotettaan kysyttiin. Eikä hänellä ollut muuta matkatavaraakaan kuin kulunut matkalaukku kädessään, kun hän talosta jalan läksi. "Itara vanha herra, eipä hänestä ollut suurta vahinkoakaan", sanottiin. — Vanha! Arvelenpa että hän nyt todella on vanha. Muuten en paljo kuullut mitä ne kertoivat. Hyökkäsin hänen jälilleen ja ne veivät satamaan. Savu höyrylaivasta, jolla hän oli lähtenyt, oli juuri häviämäisillään taivaanrannalla. Olisin tullut puolta tuntia aikaisemmin, jos heti olisin kävellyt oikeaan suuntaan. Silloin olisin vielä voinut vuokrata nopeakulkuisen aluksen ja saavuttaa hänen laivansa. Se on matkalla Melbourneen.
* * * * *
Hope Canyon, California lokak. 3 p. 1900.
Voit hyvällä syyllä minua moittia. Yksi kirje vuodessa, se ei ole paljo, sen kernaasti myönnän. Mutta eipä tee mieli kirjoittaa, kun ei ole kerrottavana muuta kuin pettymyksiä. Sitä ei kukaan voi kestää, siihen aivan murtuu.
Olen kertonut sinulle — siitä tuntuu jo olevan aikaa vuosikausia — kuinka kadotin hänen jälkensä Melbournessa ja kuinka sitten ajoin häntä takaa kuukausia koko Itä-Aasiassa.
Sieltä seurasin häntä Intiaan; milteipä näin hänet Bombayssa; hänen jälkiään tunsin kaikkialla, Barodossa, Lahanowissa, Lahoressa. Caruporessa, Calcuttassa ja Madrasissa, — kaikkialla; viikon viikolta, kuukauden kuukaudelta matkustin pölyssä ja helteessä, aina hänen jälillään, usein aivan hänen lähellään, mutta tapaamatta häntä koskaan. Sitten Ceyloniin ja sieltä…, niin, samahan se on minne, voin matkoistani kohta piirtää koko maapallon.