"Hän opetti minua. Tiesinhän, että joku keino löytyy, kunhan vaan odotan."
Viiden minuutin perästä hiipi Buckner kaivokselle levottoman näköisenä ja kurkisti alas. Hän näki mitä oli tapahtunut ja ymmärsi. Nyt laski hän tikapuut kaivokseen ja poika kiipesi niitä myöten vaivaloisesti ylös. Hän oli kuolonkalpea. Häntä katsellessaan kävi Buckner vielä enemmän hämilleen ja hän lausui katuvaisella ja säälivällä ilmeellä, joka teki hänet kömpelön ja oudon näköiseksi:
"Se oli erehdys, ymmärräthän sen. Elä puhu siitä kenellekään, minä olin niin kiihkossani enkä tiennyt mitä tein. Sinä et ole terveen näköinen, olet tänään jo tarpeeksi työtä tehnyt, mene majaani, syö ja pane nukkumaan. Oli tulla tapaturma, ymmärräthän sen, kun minä olin niin innoissani."
"Pahasti säikähdin", sanoi poika mennessään, "mutta opin siitä jotakin, joten en soisi erehdyksen jääneen tapahtumatta."
"Hiton helppo tuota on tyydyttää!" jupisi Buckner itsekseen katsellessaan pojan poistumista. "Saas nähdä, puhuuko hän siitä kenellekään? Tietysti hän sen tekee. Soisinpa, että olisin tappanut hänet."
Poika ei käyttänyt joutoaikaansa lepoon, vaan työhön. Tiheä pensaikko peitti vuoren rinteen aina Flintin majalle asti; enimmät Fetlockin toimet tapahtuivat tässä pimeässä pensaikossa, loput suoritti hän omassa makuukojussaan. Vihdoin oli kaikki valmista ja hän virkkoi:
"Jos hän epäilee, että aijon käydä hänestä konttia kantamaan, niin hän jo huomenna siitä epäilyksestään pääsee. Hän on näkevä, että minä yhä olen sama hiljainen lammas mikä aina olen ollut — huomenna ja sitä seuraavana päivänä. Mutta ylihuomeniltana on hän ollutta ja mennyttä, eikä kukaan ole koskaan aavistava, miten se on tapahtunut ja kuka sen on tehnyt. Itse hän minulle keinon neuvoi, — se on hauskinta kaikesta."
V
Seuraava päivä tuli ja meni.
Ilta on jo kulunut lähelle puolta yötä, viiden minuutin perästä uusi päivä alkaa. Ollaan ravintolan biljardihuoneessa. Työmiehiä istuu siellä yksinkertaisissa puvuissaan, leveälierisissä hatuissa, housunlahkeet saapasvarsissa, toisilla puserot, toisilla takit; he ovat ryhmittyneet rautakamiinan ympäri, joka punaisena hehkuu ja levittää ympärilleen suloista lämpöä; biljardipallot paukkuvat, muuta ääntä ei kuulu sisällä — ulkopuolella vinkuu myrsky silloin tällöin. Miehet ovat ikävystyneen näköiset, he ikäänkuin odottavat jotakin. Karkealuinen, leveäharteinen, keski-ikäinen kaivostyömies, jolla on harmahtava poskiparta, tympäsevät kasvot ja epäystävälliset silmät, pyöräyttää sytytyslankakäärön käsivarrelleen, kokoo muutamia muita työkalujaan ja lähtee tiehensä sanaakaan virkkaamatta kenellekään, jäähyväisiä yhdellekään sanomatta. Se on Flint Buckner. Kun ovi hänen mentyään sulkeutuu, syntyy huoneessa vilkas surina.