"Ei voi vaikka maksettaisiin. Ja sen kalpeutensakin on hän rehellisesti ansainnut, hän on neljästi ollut kuolleena, ihan totta. Kolme kertaa kuoli hän luonnollisen kuoleman ja neljännen kerran menetti hän tapaturman kautta henkensä. Olen kuullut sanottavan, että hänen ihonsa haiskahtaakin kostealta ja kylmältä, niinkuin haudalta. Ja hän on…"
"Hiljaa, katsokaa! Nyt hän painaa peukalollaan tämänpuolista otsakulmaa ja etusormella tuonpuolista. Nyt on hänen ajatuskoneensa käynnissä, siitä voin lyödä vedon vaikka paidastani."
"Se on totta. Ja nyt katselee hän taivaalle ja sivelee verkalleen viiksiään ja…"
"Nyt hän nousee ja kokoo johtolankojaan vasemmalla kädellään. Noin, hän koskettelee toisella kädellä etusormeaan, nyt pitkää sormeaan, nyt nimetöntä…"
"Mutta — joko langat sekaantuvat?"
"Kas, kuinka hän irvistää. Hän ei näy pääsevän selville siitä yhdestä langasta. Noin…"
"Hei, taas hän hymyilee — aivan kuin tiikeri! Ja toiset sormet seuraavat sukkelasti perässä. Nyt hän on sen keksinyt, pojat, hän on varmaankin keksinyt pulman."
"On todella. En hitto soi tahtoisi olla sen vaatteissa, jota hän nyt jahtaa!"
Herra Holmes veti pöydän ikkunan luo, istahti selin kurkistelijoihin ja rupesi kirjoittamaan. Miehet loittonivat hiukan raosta, sytyttivät piippunsa ja rupesivat hauskasti juttelemaan. Ferguson lausui syvällä vakuutuksella:
"Ei se auta, pojat, tunnustaa täytyy, että hän on ihmekapine. Sen hänestä jo näkee."