Hetkeen ei vastausta kuulunut; sitten virkkoi Ham Sandwich hartaasti:
"Ei ainakaan yhdellä kertaa, sitä en usko."
II
Kello kahdeksan illalla asteli kaksi henkeä Flint Bucknerin majan ohi pimeän päässä. He olivat Sherlock Holmes ja hänen sisarenpoikansa.
"Seisahduppas tuokioksi tähän, eno, minä käväsen makuuvajassani — en viivy minuuttiakaan."
Hän pyysi enoltaan jotakin, eno antoi hänelle sen ja sitten poika palasi yön pimeään; mutta hän tuli pian takasin ja keskustelua jatkettiin. Yhdeksän aikaan palasivat he ravintolaan. He tunkeusivat biljardihuoneen läpi, johon joukko ihmisiä oli kokoontunut nähdäkseen edes vilahdukselta tuon Mainion Miehen. Nyt hurrattiin kuin kuninkaalliselle henkilölle. Herra Holmes kiitti suosionosotuksista kumarrellen oikealle ja vasemmalle ja kun hän oli mennyt, sanoi hänen sisarenpoikansa miesjoukolle:
"Eno Sherlockilla on vähän toimitettavaa nyt, noin kello kahteentoista tai yhteen saakka, mutta sitten tulee hän taas alas, taikka jo aikaisemmin, jos voi, ja hän toivoo että muutamia teistä vielä on jälellä juodaksenne lasin hänen kanssaan."
"Hän on piru soi miesten mies, pojat! Kolmikertainen hurraa Sherlock Holmes'ille, suurimmalle näihin asti eläneistä ihmisistä", huusi Ferguson. "Hip, hip, hip…"
"Hurraa, hurraa, hurraa… aa."
Koko talo vavahti, niin hehkuvalla tunteella se hurraa huudettiin. Mutta ylhäällä huoneessaan sanoi Holmes sisarenpojalleen lempeästi nuhtelevalla äänellä: