Ulkoa pimeästä puhui joku ääni:
"Se tapahtui kappaleen matkan päässä rotkotiestä; näin leimauksen."
Kaikki hyökkäsivät rotkotielle — Holmes, Fetlock, Archy Stillman, kaikki. Muutamissa minuuteissa juoksivat he englanninpeninkulman. Erään lyhdyn valossa näkivät he Flint Bucknerin majan tasaisen, kovaksi poljetun savilattian — muuten itse majasta ei ollut mitään jälellä, ei liuskaakaan. Eikä Flint'iäkään näkynyt. Miesjoukko jakausi ryhmiin ja haki ympäristöstä. Äkkiä kuului huuto:
"Täällä hän on."
Siellä hän olikin. Viidenkymmenen metrin päästä tielle päin hän löytyi, s.o. löytyi hengetön ja runneltu läjä, joka merkitsi Flintin maallisia jäännöksiä. Fetlock Jones riensi sinne muiden seurassa katselemaan ruumista.
Ainoastaan neljännestuntia meni laillisiin muodollisuuksiin. Ham Sandwich, juryn puheenjohtaja, laati pöytäkirjan, joka oli koruton ja selvä ja joka päättyi seuraavaan selitykseen: "Vainaja on kuollut syistä, jotka joko hän itse tai joku tahi jotkut muut jurylle tuntemattomat henkilöt ovat aiheuttaneet, ei jätä jälkeensä perhettä eikä muita sellaisia tavaroita, vaan ainoastaan asuntotalonsa, joka räjähti ilmaan, ja Jumala olkoon hänen sielulleen armollinen, amen."
Sitten yhtyi jury taas levotonna odottavaan ihmisjoukkoon, sillä sen joukossa oli kaiken harrastuksen keskus, Sherlock Holmes. Kaivostyömiehet seisoivat ääneti ja kunnioittaen puoliympyrässä, jonka sisäpuolella itse tapaturmapaikka oli. Siellä käveli tuo Mainio Mies edestakaisin, seurassaan sisarenpoikansa, joka kantoi lyhtyä. Metrimitalla mittasi hän tuvan pinta-alan, etäisyyden pensaikosta tiehen, pensaiden korkeuden j.n.e. Hän poimi rievun sieltä, sälön tai sirun täältä, tarkasti ne huolellisesti, ja pani talteen. Hän määräsi taskukompassinsa avulla seudun aseman, ottamalla huomioon magneettisten häiriöiden tuottaman parin sekunnin erotuksen. Hän määräsi ajan (Tyyneenmeren) kellonsa mukaan, verrattuaan sitä paikallisaikaan. Hän mittasi etäisyyden tuvasta vainajaan, ottaen huomioon nousu- ja laskuvesi-vaikutukset. Ilmanpainon hän määräsi taskubaromeetterillaan ja lämmön taskulämpömittarillaan. Vihdoin sanoi hän juhlallisesti kumartuen:
"Se on valmista. Palaammeko takaisin, hyvät herrat."
Hän käveli ravintolaan, ja väkijoukko seurasi häntä, syvästi ihaillen tätä Mainiota Miestä, ja lausuen arveluita tapaturmasta ja siitä, kenen tekoa se voisi olla.
"Sattuipa erinomainen onni, että hän nyt juuri on täällä, eikö totta", virkkoi Ferguson.