"Rupeanpa käymään levottomaksi, ihan levottomaksi. Tiedän, että hän ei voi saapua ennen yhdeksää, mutta sittenkin minusta tuntuu, kuin jotakin olisi tapahtunut. Ette suinkaan te luule mitään tapahtuneen?"
Minua rupesi hänen lapsellisuutensa melkein hävettämään ja vihdoin, kun hän vielä kerran uudisti tuon miltei rukoilevan kysymyksensä, loppui minulta kärsivällisyys ja vastasin hänelle oikein terävästi ja pisteliäästi. Se hänet aivan asetti ja sitten hän oli niin masentuneen ja nöyrän näköinen, että minua tarpeeton kiivauteni miltei kadutti. Mieleni kävi senvuoksi hyväksi, kun Charley, vielä yksi noita vanhuksia, illan suussa saapui kyselemään kuulumisia ja luettamaan itselleen tuon saapuneen kirjeen ja tiedustelemaan, minkälaisiin vastaanottovalmistuksiin oli ryhdytty. Charley puhui pitkään ja kertoi juttuja ja näytti panevan parastaan karkoittaakseen ystävänsä pahoja aavistuksia.
"Mitäpä olisi voinut tapahtua hänelle. Ne ovat vain turhia pelkoja, Henry. Hänelle ei tapahdu mitään, siitä voitte olla aivan varmat. Kuinka kirjeessä olikaan — kertoohan hän siinä, että hän on aivan terve? Ja että hän joutuu tänne kello 9 ajoissa? Oletteko koskaan huomanneet, ettei hän sanaansa olisi pitänyt. Ei, senhän tiedätte. Elkää siis olko levoton, hän tulee, se on varmaa, yhtä varmaa, kuin että te elätte. Nyt käykäämme tupaa koristelemaan, pitkää aikaa meillä enää ei ole."
Vähän ajan kuluttua tulivat Tom ja Joe ja kaikki ryhtyivät taloa kukkasilla koristelemaan. Kellon lähetessä yhdeksää sanoivat nuo kolme kullankaivajaa, että koska heillä oli soittokoneet mukanaan, niin he nyt voivat ruveta soittamaan, Sillä pian tulevat pojat ja tytöt janoten vanhaa, rehellistä tanssia. Yhdellä oli viulu, toisella banjo ja kolmannella klarinetti — useampia soittokoneita ei ollut. Ukot istahtivat rinnakkain ja rupesivat remuavaa tanssisäveltä soittamaan, polkien karkeilla saappaillaan tahtia.
Kello oli kohtsillään yhdeksän. Henry seisoi ovella tuijotellen tielle ja hänen ruumiinsa huojui levottomuuden tuskasta. Toiset olivat monasti hänen kanssaan juoneet emännän maljan ja nyt huudahti Tom:
"Hei, tänne, joka mies! Vielä lasi ja sitten hän tulee."
Joe kantoi tarjottimella laseja ja tarjosi kaikille. Ojensin käteni ottaakseni toisen jälelläolevista laseista, mutta Joe ärähti puoliääneen:
"Ottakaa se toinen."
Niin tein. Henry sai viimeisen lasin. Hän oli tuskin tyhjentänyt sen, kun kello rupesi yhdeksää lyömään. Hän kuunteli, kunnes lyönti loppui, hänen kasvonsa kävivät yhä kalpeammiksi ja hän virkkoi:
"Pojat, olen aivan sairas levottomuudesta. Auttakaa minua, nyt menen maata."