"Sotilaita, sotilaita kävelee. Abby tahtoo niitä nähdä."
"Saat, pienokaiseni. Mutta odota hetkinen, minulla on sinulle pieni toimi annettavana."
Upseeri astui sisään, kumarsi ja virkkoi:
"He ovat tulleet, teidän ylhäisyytenne." Kumarsi ja poistui taas.
Pääkenraali antoi Abbylle kolme vahasinettiä: kaksi valkoista ja yhden punasen. Hänen piti nyt viedä kuoleman arpa sille överstille, joka oli ammuttava.
"Oh tuo punanen on kaunis. Saanko sen?"
"Et, ne ovat aijotut muille. Kohauta tuota verhoa, jonka takana on avoin ovi. Mene sisään, ja siellä saat nähdä kolme miestä seisovan selin sinuun, kädet selän takana — kas näin —, jokaisella käsi auki. Pistä yksi näitä sinettejä jokaisen avonaiseen käteen ja tule sitten takasin minun luokseni."
Abby katosi verhon taa ja kenraali oli yksin. Hän lausui nöyrästi: "Varmaankin Hän, joka on kaikkialla läsnäoleva auttaja epäileville, herätti minussa tuon ajatuksen, kun epäilyksessä kiduin. Hän tietää, mikä vaalin tulos on oleva, hän on lähettänyt viattoman lähettinsä tahtonsa ilmaisemaan. Toinen voisi erehtyä, hän ei erehdy. Ihmeelliset ovat hänen tiensä — siunattu olkoon hänen pyhä nimensä!"
Pieni sinetinviejä seisoi tuokion verhon takana ja katseli suurella uteliaisuudella tuomiosalia ja soturien suoria rivejä. Ilon värähdys valaisi sitten hänen kasvonsa ja hän sanoi itsekseen: "Onhan yksi noista isäni — tunnen hänen selästäkin. Hänelle annan kauniimman sinetin." Ja hän juoksi ketterästi vankien luo ja pisti sinetit avonaisiin käsiin. Sitten kurkisti hän isänsä käsivarren alta, silmäili häntä hymyilevin katsein ja huudahti:
"Isä, isä! Katso, mitä olet saanut! Minä olen sen sinulle antanut!"