— Viedä hänet pois? Mihin?
— Am… am… Jumala minua auttakoon!… linnoituksen toiseen osaan.
— Sitä ette saa tehdä. Äitini on sairas ja minä vien hänet mukanani kotiin.
Hän päästäytyi irti, kiipesi isänsä selkään ja kiersi käsivartensa hänen kaulaansa.
— Nyt on Abby valmis, isä — menkää nyt.
— Lapsiraukkani, minä en voi. Minun täytyy mennä heidän kanssaan.
Lapsi hyppäsi alas ja katseli kummastuneena ympärilleen. Sitte juoksi hän upseerin luo, polki vihaisena pientä jalkaansa ja huudahti:
— Minähän sanoin teille, että äitini on sairas, ettekö kuullut? Anna hänen mennä — sinun täytyy!
— Voi, lapsiparka, jospa Jumala sallisi, että voisin sen tehdä, mutta minun täytyy tosiaankin viedä hänet pois. Valmiiksi, sotilaat! Rivi suoraksi! Kiväärit lepoon!…
Abby oli poissa kuin salama. Silmänräpäyksen perästä palasi hän takaisin ja veti protektoria mukanaan. Kun tuo pelätty mies näyttäytyi, ojentuivat kaikki läsnäolijat suoriksi, upseerit tekivät kunniaa ja samoin sotilaat kivääreillään.