— Senvuoksi vaan, että — senvuoksi että se oli vaan muuan muisto.
Kun juuri läksin hänen luotaan, lauloi hän parast'aikaa "Loch
Lomond'ia." Se on niin surullinen. Minua aina niin kovin liikuttaa,
kun hän sitä laulaa.
— Niin minuakin. On niin liikuttavan kaunista, kun jokin lapsellinen suru liikkuu hänen rinnassaan ja hän laulaa sen laulun. — Täti Hannah.
— No, rakas Margaret?
— Minä olen hyvin sairas. Väliin tuntuu minusta siltä, etten enää koskaan saisi kuulla sitä armasta ääntä.
— Voi, älä sano niin, Margaret! Minä en voi sitä kestää!
Margaret oli liikutettu ja levoton ja sanoi lempeästi:
— Vai niin — vai niin — anna panen käteni kaulaasi. Älä itke! Kas niin — paina poskesi minun poskeeni. Ole levollinen. Minä tahdon elää. Minä tahdon elää, jos voin. Oi, mitä tekisikään hän ilman minua! Puhuuko hän usein minusta? Mutta minähän tiedän, että hän tekee niin.
— Voi, koko ajan — koko ajan!
— Suloinen lapseni! Kirjottiko hän kirjeen heti kun oli tullut kotiin?
— Kirjotti — ihan ensi silmänräpäyksessä. Hänellä ei ollut aikaa riisua edes päällysvaatteita yltään.