"Rakas mammaseni, kallis armas äitini, me saamme taas pian olla yhdessä. Eikö se ole hauska uutinen? Ja se on tosi; kaikki sanovat, että se on tosi."
Äiti sanoi surumielisesti:
— Lapsiparka, miten kestää hän sen saatuaan tietää totuuden? Minä en enää koskaan saa nähdä häntä tässä elämässä. Se tuntuu niin raskaalta. Ei kai hän sitä epäile? Te kai pidätte huolen siitä ettei hän saa sitä tietää?
— Helen luulee, että sinä tulet pian terveeksi.
— Voi miten sinä olet hyvä ja älykäs, rakas täti Hester! Ei suinkaan kukaan, joka voisi tuoda tartunnan, tule hänen lähistölleen?
— Sehän olisi rikos.
— Mutta tehän näette hänet?
— Kyllä — matkan päästä.
— Se on hyvä. Toisiin en voisi luottaa, mutta te kaksi suojelusenkeliä… te olette luotettavia kuin kulta. Toiset voisivat olla epärehellisiä ja monet voisivat salata minulta jotain ja valehdella.
Hester loi katseensa alas ja hänen vanhat huulensa vapisivat.