— Salli että suutelen sinua hänen sijastaan, täti Hester; ja sittekun minä olen poissa ja vaara on ohi, voit painaa sen suutelon hänen rakkaille huulilleen ja sanoa, että se on hänen äidiltään ja että se on hänen äitinsä koko murtunut sydän.
Tunnin kuluttua täytti Hester tuon pyynnön ja hänen kyyneleensä valuivat virtanaan kuolleen kasvoille.
VIII.
Uusi päivä sarasti ja valkeni ja levitti säteitään yli maan. Täti Hannah toi rauhottavia tietoja menehtyneelle äidille ja hauskan kortin, jossa taaskin oli: "Tarvitsemme vaan vähän aikaa odottaa, rakas äiti, sitte saamme taas olla yhdessä."
Tuuli toi mukanaan syviä, valittavia kirkonkellon ääniä.
— Ne soittavat kelloja, täti Hannah. Jokin sieluparka on päässyt rauhaan. Aivan niinkuin minäkin pian pääsen. Ette suinkaan salli että Helen milloinkaan minut unohtaa?
— Emme, Jumala tietää, ettei hän koskaan sitä tee!
— Etkö kuule kummallista melua, täti Hannah? Tuntuu siltä kuin kuuluisi monien askelten ääniä.
— Me toivoimme, ettet sinä sitä kuulisi, rakas Margaret. Olemme kutsuneet tänne muutamia vieraita… Helenen vuoksi, sen pikku vankiraukan. Saamme pian musiikkiakin — ja siitä pitää hän sanomattoman paljon. Me arvelimme, ettei sinulla olisi ollut mitään sitä vastaan.
— Minullako vastaan —? Oi, ei, ei… sallikaa hänelle kaikki mitä sydämensä haluaa. Te olette kovin kilttejä häntä kohtaan ja myöskin minua kohtaan. Jumala siunatkoon teitä molempia aina!