Hetkisen perästä, vähän kuunneltuaan, lausui hän:
— Niin kaunista! Se on hänen harmoonionsa. Luuletteko, että hän soittaa itse?
Heikkoina, mutta rikkaina ja ylentävinä tulivat akordit hänen korviinsa hiljaisen ilman halki.
— Oi, se on rakkaani soittoa, minä tunnen sen. Ne laulavat. Oi — sehän on virttä! Ja kaikkein hurskainta, liikuttavinta, lohduttavinta… Tuntuu kuin paratiisin portit avautuisivat minulle… Jospa voisin kuolla juuri nyt…
Heikkoina ja kaukaisina kuuluivat virren sanat hiljaisuudesta:
Lähemmäksi, Jumalani,
Lähemmäksi sua,
Vaikka ois se ristinpuu,
Joka nostais mua…
Kun virsi oli loppunut, pääsi vielä yksi sielu lepoon, ja he, jotka eläessään olivat erillään, yhtyivät kuollessaan. Sisarukset sanoivat surren ja iloiten:
— Oli suuri siunaus, ettei hän milloinkaan saanut sitä tietää.
IX.
Keskiyön aikaan istuivat he yhdessä surren ja Herran enkeli ilmestyi heille yliluonnollisen hehkuvassa heijastuksessa ja puhui: