— Minä alan tulla levottomaksi, alan tulla oikein levottomaksi. Tiedän kyllä, ettei hän voi saapua ennen kello yhdeksää, mutta kuitenkin tuntuu siltä kuin jokin koettaisi huomauttaa minulle, että jotain on tapahtunut. Luuletteko, että mitään on tapahtunut?
Minä aloin tulla vallan hämilleni hänen lapsellisuutensa johdosta ja viimein, kun hän vielä kerran toisti rukoilevan kysymyksensä, kadotin minä kärsivällisyyteni ja tiuskasin hänelle aikalailla. Se saattoi hänet aivan onnettomaksi ja sitte näytti hän niin murtuneelta ja nöyrältä, että minua harmitti osottamani tarpeeton julmuus. Tulin senvuoksi iloiseksi, kun Charley, eräs toinen veteraani, saapui taloon illemmällä ja katsahti Henryn huoneeseen kuullakseen kirjeestä ja puhuakseen vastaanottovalmistuksista. Charley piti pitkän puheen toisensa perästä ja koetti parastaan karkottaakseen ystävänsä aavistuksia ja pelkoa.
— Ettäkö jotain olisi hänelle tapahtunut? Ne ovat tyhjiä houreita, Henry. Hänelle ei tule mitään tapahtumaan, siihen nähden voitte olla aivan tyyni. Mitä oli kirjeessä? Eikö siinä ollut, että hän voi hyvin? Ja eikö siinä ollut sitäkin, että hän olisi täällä yhdeksän aikana? Oletteko koskaan nähneet, ettei hän olisi pitänyt sanaansa? Ette, sen tiedätte vallan hyvin. Älkää siis olko levoton, hän tulee, se on aivan varmaa, yhtä varmaa kuin että te elätte. Kas niin, tulkaa nyt alottamaan koristelemista; meillä ei ole enää kauvan aikaa.
Pian saapuivat Tom ja Joe ja kaikki ryhtyivät koristelemaan taloa kukilla. Lähempänä yhdeksää sanoivat kullankaivajat, että koska heillä oli soittokoneensa mukanaan voisivat he kernaasti soittaa juuri nyt, sillä pian tulisi tyttöjä ja poikia kaipaamaan vanhaa kunniallista pyörintäänsä. Viulu, klarinetti ja vielä joku muu olivat soittokoneina. Kolmikko istuutui vierekkäin ja alkoi soittaa rämisevää tanssikappaletta, polkien tahtia karkeilla saappaillaan.
Kello oli jo lähes yhdeksän. Henry seisoi ovella katsellen pitkin tietä ja koko hänen ruumiinsa huojui tuskasta. Toiset olivat pakottaneet hänet juomaan useamman kerran rouvan maljaa ja nyt huusi Tom:
— Tulkaa tänne, joka mies! Vielä yksi lasi, niin hän on kotona!
Joe toi laseja tarjottimella ja tarjosi seurueelle. Minä ojensin käteni tarttuakseni erääseen pikariin, mutta Joe murahti puoliääneen:
— Antakaa sen olla! Ottakaa tuo toinen.
Ja minä tein niin. Henrylle tarjottiin viimeksi. Hän sai juuri tyhjennetyksi lasinsa, kun kello alkoi lyödä. Hän kuunteli loppuun sen lyönnit. Kasvonsa olivat käyneet yhä kalpeammiksi; sitte sanoi hän:
— Pojat, minä olen sairas levottomuuden vuoksi. Auttakaa minua — minä tahdon mennä levähtämään.