Malcolm oli ääneti. Hänen katseensa siveli ihaillen pellavapeltoa ja siirtyi siitä kauemmaksi pohjoiseen, missä rehevät heinä- ja ruispellot lainehtivat. Caleb Gare oli äveriäs mies. Lurjus miehekseen, sen Malcolm tiesi, mutta lapset eläisivät hänen jälkeensä — hänen lapsensa tulisivat varakkaiksi ja eläisivät loppuikänsä huolettomina tällä maalla — mutta hän, Malcolm, oli maankiertäjä, jota tuuli ja kaukaiset järvet ja yksinäiset metsät vetivät puoleensa.
He palasivat kuivatun järven pohjaa pitkin, kulkivat suon reunaa myöten ja astuivat sitten heinäpellon poikki, joka sijaitsi etelän puolella. Malcolm tunnusteli pitkää silkinhienoa heinää ja veti syvältä henkeensä sen voimakasta, imelää tuoksua, joka kohosi ilmaan. Heinä oli hyvää, siinä olisi mieluista maata ja katsella tähtiä taivaan laella…
»Niin — niin, ei mikään auta, täytyy ruveta rakentamaan — Ellen ja Martin haluavat molemmat saada hyvän talon — puhumattakaan kaikesta muusta.»
Caleb puhui melkein kuin itsekseen. Mutta Malcolm, joka oli suora ja viisas kuin puu, joka saa kasvaa vapaana, kuuli joka sanan.
Illallisen aikana Caleb ei puhunut kenenkään muun kuin Malcolmin kanssa: kertoi, millaista satoa Oelandissa toivottiin, ja tiedusteli oloja etelän puolella; hän keskusteli taudeista, jotka lännessä olivat levinneet karjoihin, ja arveli, että lihan hinta sen johdosta tulisi kohoamaan; hän kertoi aikeistaan kasvattaa kalkkunoita ja hanhia ensi vuonna; ja teki laajasti selkoa hevoskaupasta, jossa häntä oli pahasti petkutettu.
»Niin — niin», Caleb naureskeli. »Joskus me tulemme nenästä vedetyiksi, joka ainoa, vai mitä Malcolm? Joskus me tulemme nenästä vedetyiksi! Ha, haa!»
Hänen naurullansa tuntui olevan erikoinen ivallinen tarkoitus.
»Asiasta toiseen», hän jatkoi hetken kuluttua, »eikö Yellow Postissa parhaillaan rakenneta jotain? Keskustelitko kenenkään kanssa ohi kulkiessasi? Joku tiedusteli sinua vastikään — luullakseni John Tobaccon tytär. Sievä tyttö, sopiva intiaanille. Hän käy parhaillaan lähetyskoulua. Niin pian kuin koulu Yellow Postissa valmistuu, tulee hän sinne opettajaksi, John kertoi.»
»En ollut siellä kuin jonkun hetken», sanoi Malcolm vilkaisten pöydän yli Elleniin. »Tulin suoraa tietä Shell-järveltä.»
»Etkö todellakaan? Unohdat vanhat ystäväsi, kun olet jonkun aikaa ollut poissa. Kyllä minä tiedän, miten se käypi — tiedän kyllä», Caleb mutisi.