Caleb oli kovin huvitettu nähdessään, miten laimeasti Thorvald kykeni puolustamaan asemaansa.
»Ja tuollaista juttua sinä yritit sitten syöttää minulle, Thorvald», hän nauroi mielissään. »Häpeä toki.»
»En halua, että muut saavat siitä vihiä, muuten he luulevat, etten minä jaksa maksaa. Kyllä minä voin maksaa — heinänteon jälkeen.»
Taaskin Caleb hymyili salaa. Hän tiesi liiankin hyvin, ettei Thorvald koskaan maksanut sellaista, mitä Bjarnasson ei vaatinut häneltä.
»Bjarnasson on ollut kovin ystävällinen sinulle, eikö totta? Mitenkä paljon oletkaan velkaa hänelle työkaluista? Eipä sitä taida olla kovinkaan vähän korot mukaanlaskettuina, Thorvald?»
Thorvaldin suuret jalat alkoivat liikkua. Hän ei vastannut. Hän kuunteli kiihkeästi, kun naiset keittiössä korjasivat ruokia pöydästä.
»Lähdetäänpä katsomaan perunamaitasi, Thorvald. Siitä on hyvä aika, kun viimeksi kävin täällä.»
Thorvald vastasi jotain, ja molemmat miehet läksivät ulos. Thorvald huomasi suureksi helpotuksekseen, että pöytä oli korjattu, ja toivoi, ettei Caleb ollut huomannut kalaa taloon tullessaan. Hän muuttui heti puheliaaksi ja ystävälliseksi.
He astuivat ulos ja kulkivat auringossa perunamaan läpi, joka täytti kokonaisen kahden acren suuruisen palstan. Perunat olivat Thorvaldsonin tärkein myöntituote ja ainoa viljalaji, joka onnistui hyvin hänen farmillaan. Hän ei osannut kasvattaa karjaa eikä hevosia ja viljakin oli huononpuoleista.
»Hyvä sato, Thorvald. Siitä lähtee sievoiset summat», Caleb sanoi miltei kuiskaten, ikäänkuin yksin puhuen. »Tällaiseen työhön naisetkin kykenevät. Toista se on, kun on suuri karja. Sinun pitäisi saada mies taloon. Mikä onni, ettei sinulla ole paljon elukoita, Thorvald. Ne vaativat hyvää huolenpitoa.»