»Saako Sven tulla mukaan?»
»Se vasta olisi hauskaa! Siitähän tulee oikea huviretki. Kunpa Ellen ja
Martinkin voisivat päästä mukaan. Heillä ei ole koskaan mitään iloa.»
»Ei», sanoi Jude päättävästi. »Ei heillä olisi mitään huvia siitä. Joka tapauksessa heidän ei pidä saada tietää, että Sven tulee mukaan — ei ainakaan Ellen saa sitä tietää. Sven tahtoo, että minä menisin naimisiin hänen kanssaan ja lähtisin kaupunkiin.»
Lind katsoi tyttöön hetken aikaa ääneti. Hänessä oli tapahtunut muutos näinä viime päivinä. Hän ei ollut yhtä innokas hoitamaan elukoita eikä yhtä uhmaileva käytökseltään kuin ennen.
»Ja aiotko sinä?»
»Aion — varsin pian. Mutta älkää sanoko sitä muille.»
Lind läksi pois, ja Judith jatkoi multaamista. Hän katseli kiukuissaan pitkiä perunasarkoja. Ruokaa vielä yhdeksi talveksi — talveksi, jolloin oli pakko aamun sarastaessa lähteä ulos kylmään ja retuuttaa äksyjä vasikoita ja kantaa jäisiä ämpäreitä lautakasoissa ja jäätyneessä mudassa. Uusi talvi, jolloin kahleet yhä kiristyisivät, vastarinta kiihtyisi yhä kovemmaksi ja mieli turhaan uneksisi tulevista paremmista ajoista. Uusi talvi Caleb Garen orjana… ei, kaikki muu oli parempaa.
Koska työ farmilla päivä päivältä vain lisääntyi, niin Judith alkoi valmistaa vapauteenpääsyään. Salaa hän piti silmällä Elleniä ja Ameliaa ja Martinia, vieläpä Charlieakin, jonka nyt täytyi jo olla mukana työssä, ja näki, miten he kaikki ääneti alistuivat tylsistyttävän ikeen alle. Ja hän tunsi olevansa itse outoa ainesta, hurja olio, joka oli täynnä pahoja vaistoja ja joka ei millään tavalla soveltunut häntä ympäröivään elämään. Aika ajoin hän tunsi säälintuskaa Amelian vuoksi, jonka vaitioloa hän ei voinut käsittää, sekä turhanpäiväistä raivoa Elleniä ja Martinia kohtaan heidän kärsivällisyytensä vuoksi. Ja kaiken tämän ohella, hänen kiihkeä rakkautensa Sveniin poltti kuin kytevä tuli koko hänen olentoaan. Hän valvoi öisin punoittavin poskin ajatellen Sveniä… ja tuota päivää setripuiden siimeksessä… ja hän tavoitteli sormillaan kaulajänteitään. Caleb ei ollut huomannut, että Lind oli yksin palannut kotiin sinä päivänä. Judith ei ollut tavannut Sveniä tuon heidän ottelunsa jälkeen, ei ollut tahtonut tavata häntä. Hän tarvitsi hiukan aikaa ajatellaksensa.
Työskenneltyään vielä tunnin verran Judith näki Martinin astuvan laidunmaan portista, mukanaan kolme kantavaa lehmää. Se merkitsi enemmän rahaa Caleb Garelle, enemmän työtä hänen työläisilleen. Calebilla oli melkein kaksi kertaa enemmän karjaa kuin kolme vuotta sitten: eikä ainoatakaan palkattua apulaista, koska Judith ja Martin olivat kyllin vanhat tekemään työt yhdessä, ja Judith kyllin voimakas suoriutumaan niistä yksinkin, jos Martinilla oli muuta tekemistä. Laitumella, pienessä notkossa, olivat lampaat, kaikki kerittyinä nyt, niiden villa tuotti joukon dollareja, joilla hankittaisiin yhä enemmän lampaita… ja yhä enemmän lampaita… mutta ei suurempaa rauhaa eikä enempää elämäniloa Caleb Garen työläisille. Judith muisti äkkiä, että säkki, jossa hänen oman lampaansa villat olivat, oli yhä ullakolla katonkannattamien alla. Hänen täytyi kuljettaa se pois sieltä, ennenkuin Caleb sen keksi.
Kuokka olalla Judith läksi navettaan, niissä Martin hakkasi uusia lautoja mädänneiden lattiapalkkien tilalle.