»Lind», sanoi Mark pehmeällä äänellä tarttuen kiinni Lindin satulannuppiin, »te tulette aina oikealla hetkellä — aivankuin toivo.»
Lind katsoi häntä silmiin. »Siitä on jo vuosikausia, kun näin teidät viimeksi. Minulla on ollut paljon työtä lasten arvosteluista. Mitä te olette tehnyt?» Hän koetti puhua tyynesti.
»Olen hakannut suurimman osan metsikköä. Aion nyt kasketa sen, ennenkuin lehdet liiaksi kuivuvat. En tahdo sytyttää koko metsää palamaan.» Mark siveli hevosen turpaa.
Kun Lind oli vaiti, jatkoi hän: »Tulkaa minun luokseni. Kaipaan sielullista ravintoa. Voin kävellä hitaasti vieressä teidän hevosenne nelistäessä eteenpäin.» Lind nauroi hänen puheilleen. Vaistomaisesti hän ojensi kätensä ja pörrötti Markin tukkaa.
»Oletteko te niin turhamainen, että tahdotte näyttää tukkaanne linnuille?» Lind sanoi leikkiä laskien. »Pitäkää varanne, etteivät linnut riistä teiltä hiuksia pesiään varten.»
Lind suostui tulemaan Klovaczin taloon. Matkalla hän kertoi Dora Brundista ja hänen miehestään sekä mainitsi, että Caleb Gare oli matkoilla.
»Olen kuullut yhtä ja toista tuosta Garesta», Mark sanoi. »Eräs islantilaisista kertoi, että hän vainoo vaimoaan ja pakottaa koko perheen pysymään talossa. Hän on varmaankin lujaluontoinen mies. Onko teillä yhä jotain sitä vastaan, että minä tulen hänen luonaan käymään?»
»Ei. Mutta mrs. Gare ei ole muuttanut mieltään. Hän pelkää, että teidän käyntinne voisi nostaa lapset kapinaan.»
»Lapsi parat! Tuo Judith tyttö on hyvää rotua. Sven Sandbo kertoi minulle hiukan hänestä tänään. Hän aikoo riistää hänet ukon kynsistä. Sven on kelpo poika. Ihmeellistä, miten mielenkiintoisia ihmiset ovat täällä, paljon enemmän kuin voisi olettaakaan. Liikasivistys turmelee vain.» He kulkivat tietä pitkin havupuiden varjossa, laskeutuivat sitten notkoa alas, joka johti metsäaukealle, ja saapuivat sitten toiseen notkoon, jossa kasvoi kuusamapensaita. Ei ainoakaan lehti liikahtanut; ilma oli täynnä lyijynraskasta usvaa. Lindin kädet olivat kosteat hiestä; tuskin ainoatakaan sanaa kohosi heidän huulilleen.
»Pelkäänpä, että rupeaa satamaan», Lind sanoi katsellen taivasta. »Ei minun todellakaan pitäisi tulla teille.»