HOLM. Eikö hän terveisiäkään lähettänyt?
HELMI. Kyllä… tuota… enkö minä jo taannoin… tullessani… sanonut häneltä terveisiä?
HOLM. Etpä. Vai taisit sanoa. — Kuule onko hän vieläkin yhtä silmittömästi sinuun rakastunut, kuin ennen, ja yhtä silmittömästi mustasukkainen, ettei kukaan saa sinuun vilkaistakaan.
HELMI. En tiedä. Lieneeköhän hän sitä koskaan ollutkaan?
HOLM. Ai-ai-ai! Minua kummastuttaa, että hän ollenkaan laski sinun yksin tänne pääkaupunkiin tulemaan. Miksikäs hän ei tullut mukaan?
HELMI (pikaisesti.) Etkö ole häntä täällä nähnyt, Tuure?
HOLM. Häh? Onko hän…? Hän on sittenkin. No, arvasinhan sen.
HELMI. Luulin, että hän on täällä teillä. Eikö hän siis ole käynytkään teillä?
HOLM. Meillä? Ei. Ei minun tietääkseni ainakaan.
HELMI (itku kurkussa.) Mutta kyllä hänen pitäisi olla Helsingissä. Minä tiedän ihan varmaan, että hän on täällä. Etkö sinä vain, Tuure, salaa minulta? Ehkä hän sittenkin on täällä teillä. (Itkeä tillittää.)