KARPÉN. No! Onkos herrasväki tapellut keskenään, lyönyt toinen toistaan, esim., halolla tai hiilikoukulla tahi jotakin siihen suuntaan?
SORMUNEN. Ky… kylläpäs te nyt teette mahdottomia kysymyksiä.
KARPÉN. No, mitäs sitte? Erikoistapauksia voi olla niin äärettömän paljon, ett'en laajasta praktiikistanikaan millään lailla hetikään voi löytää sitä, joka mahdollisesti soveltuisi teihin.
SORMUNEN. Ehkä minä nyt sitte saan auttaa herra asianajajaa?
KARPÉN. Tehkää se, Herran nimessä! Sanokaa suoraan vain kaikki. Elkääkä turhaan tässä kallista aikaa kuluttako!
SORMUNEN. Nähkääs; se on nyt niin, ett'ei minun vaimoni, — kuinka minä sanoisin, — osaa minua oikein räpresenteerata.
KARPÉN. Soo, soo!!
SORMUNEN. Niin, hän ei oikein vastaa minun asematani.
KARPÉN. Sen minä uskon. — Mutta sanokaapas: kuinka ette tullut sitä huomanneeksi, kun hänet naitte?
SORMUNEN. Sanokaapas muuta! — Hän on vähän niinkuin liian tavallinen, jokapäiväinen, tuota, — jokapäiväinen, niin.