KARPÉN. Kyllä, kyllä, kyllä minä ymmärrän.
SORMUNEN. Esimerkiksi: puhua muitten rouvien seurassa vain ruo'ista, sukkien parsimisesta, lapsista, pesusta, kasvatuksesta j.n.e.
KARPÉN. Ah! Se on kauheata! — Vaan sanokaapas vielä: pistääkö hän pöydässä ruokaa veitsellä suuhunsa, vai? Ja kaivaako hän hampaita kahvelilla?
SORMUNEN. Kah! Eiköpähän tuo sitä tee. Vaan en minä ole sitä huomannut.
Miksi te sitä kysytte. Niinhän ne tekee meillä kaikki muutkin.
KARPÉN. Sivistymättömät! Kellä semmoiset tavat on, se ei saa istua sivistyneiden kanssa samassa huoneessakaan.
SORMUNEN (taaskin äkisti painaen vatsaansa.) Tämä on ihan sietämätöntä!
KARPÉN. Mikä teitä vaivaa?
SORMUNEN. Se johtuu nälästä, kun ei saa ruokaa täällä Helsingissä. —
Saakeli, kun puree!
KARPÉN. Ei se ole vaarallista. Ei se tee mitään. Jatkakaa vain! Onkos teillä sitte vielä muitakin syitä, minä tarkoitan, avioeron pyyntöönne?
SORMUNEN. No, eikös se jo riitä?