SORMUNEN. Mutta minä olen mies ja minä kelpaan. (Syleilee Helmiä.)
Helmi, Helmi, olethan sinä Helmi, minun rakas, oma, pikku vaimoni?
HELMI (kylmästi.) En tiedä.
SORMUNEN (pompahtaen takaperin.) Hä? Mitä sanot?
HELMI. Minun mieheni aikoi ottaa minusta eron.
SORMUNEN. Ei puhuta siitä. Siitä ei tullut mitään.
KARPÉN. Vielä. Mutta voi tulla hyvinkin pian. Ja tällä kertaa tulee ero vaimonne puolelta, jos nimittäin tämä meidän Maija todellakin sattuu olemaan entisen kauppiaan ja rahatoimikamarin jäsenen Erkki Sormusen, Jänisjärveltä, vaimo. Minun täytyy siis ensin kysyä: onko niin, Maija?
HELMI. Kyllä minun täytyy se tunnustaa.
KARPÉN. Tjah, no! Valitettavasti, — täytyy minun lisätä.
SORMUNEN (vakavasti.) Mutta eiköhän herra asianajaja Karpeni nyt ole niin hyvä ja selitä sanojaan, muuten täytyy minun nostaa teitä vastaan juttu ja oikein jyrisevä.
KARPÉN. Kyllä. Hyvin mielelläni. Varsinkin koska teidän vaimonne sanat ja käytös teitä kohtaan täysin oikeuttavat minun sen tekemään. — Herra Sormunen toi, näet, neuvotellessaan tänään minun kanssani, epäsuoraan, itseään vastaan semmoisia todisteita esiin, että hänen vaimonsa voi kohtakin saada eron hänestä, jos tahtoo.