"Jos serkku lupaa, ettei sano sitä — ei kenellekään…" Hän katsahti vakavasti ylös.
"Ei ainoallekaan elävälle sielulle. Niin totta kuin Jumala minua auttakoon", vannoi toinen juhlallisesti.
Beata ei voinut nyt enää pidättää salaisuutta kauemmin. Hän kumartui ja kuiskasi kiireesti.
"Niin, sillä luulen aivan varmaan, että Agneta on rakastunut toiseen".
"Kehen"? Kysäsi Joachim tarmokkaasti. "Eikö serkku tiedä kuka se on"?
"Niin, katso sitä en ensinkään tiedä", tunnusti Beata alakuloisesti, "ja minun on mahdotonta päästä siitä perille. Mutta jonkun sen täytyy olla, sillä aina siitä saakka kun tanssimme Joulukuun 20 p:nä Britu tädin luona Råsnäsissä ei hän ole ollut Stjerneä kohtaan entisenlainen eikä kärsi nähdäkään häntä".
Varjo solahti Beatan valkoisen kankaan yli. Iloista naputusta kuului lasiruudulla ja Agnetan herttaiset kasvot, peiteliinan reunustamana, jota hän piti kiinni leukansa alla, pilkistivät sisälle.
"Elä virka mitään serkku Joachim — elä Jumalan tähden", kuiskasi Beata.
"Tytöt eivät koskaan antaisi minulle anteeksi…"
Agneta kiskasi oven sepposen selälleen. Hän nyhtäsi peiteliinan päältänsä ja harteiltansa nostaen molemmat kädet hiuksiinsa, huomaamatta Joachimia, joka seisoi varjossa, kangastukkiin nojautuneena.
"Joachim serkku!" huudahti hän hämmästyen, yht'äkkiä keksiessänsä hänet. "Hyvää huomenta", — hän niijasi hänelle. "Onko serkku täällä?"