Joachim nousi ja nojausi kangaspuita vasten. "Mutta Agnetahan vain on lapsi", sanoi hän moittien, "hänen rinnallaan".
"Äiti niin tahtoo", jatkoi Beata luottavaisesti, iloisena että oli joku puhetoveri. "Mutta hän kumminkin mieluummin olisi Agnetan sijalle toivonut Karin Mariaa".
"Siksikö että hän on vanhempi"?
"Niin, tietysti… Ja sitte hän on ymmärtäväisempi. Äiti niin pelkää, ettei Agneta osaa menetellä vanhan vapaaherrattaren kanssa oikein".
Joachim Skytte vaikeni. Hän seisoi ja kuvaili mielessään pientä Agneta serkkua tuon paksun, nelikymmen-vuotiaan Niilo Olavi Stjernen vapaaherrattarena. Tietämättänsä vetäysi melkein inhoava ilme hänen kasvoillensa.
"Mutta", Beatan ääni hiljeni jälleen, "äidin tahto nyt missään tapauksessa ei merkitse mitään, sillä ei hän kumminkaan koskaan saa Agneta sisarta siihen taipumaan".
"Eikö"? Joachimin mielenkiinto oli jälleen herätetty. "Miksikä ei, Beata serkku? Istua vapaaherrattarena Marieholmassa, se mielestäni olisi jotakin pikku Agnetalle — joka on kuin prinsessa", lisäsi hän hitaammin, melkein kuin itseksensä.
Beata ei vastannut. Hän asetti uuden käämin sukkulaan ja puristi huulensa lujaan sen näköisellä ilmeellä, joka selvemmin kuin sanat mitkään sanoi, että hän kyllä tiesi enemmän, mutta mikään voima maailmassa ei voisi saada häntä sitä lausumaan.
"Kerros" kehoitti Joachim, yhä enemmän ja enemmän uteliaana.
Beatan luja päätös horjahti heti.