"Minä kyllä sen tiesin", Beata keräili molemmin käsin, ympäri pöytää levinneet kuoret.
"Minä tiesin sen! Karin Marialta hävisi kampa, kun hän kampasi tänä aamuna, ja harakat ovat nauraneet koko päivän. Se ennustaa aina vieraiden tuloa".
"Tuhat tulimmaista"! nauroi Joachim ja ojensi mukavasti ratsusaappaissa olevia jalkojaan "sittepä teidän harakkaraukkanne eivät usein saa avata suutaan".
"Ja ajattele, miten mukavaa, tuo tyhmä kalkkunakana oli hukkua rankkisaaviin tänään ja katkasi jalkansa, muutoin äiti ei varmaan mitenkään olisi hennonut valmistaa sitä Fagerhjelmiläisille."
"Minusta tuntuu kuin en ennen koskaan olisi kuullut heistä puhuttavan", lisäsi siihen Joachim miettiväisesti. "He eivät asuneet Kristianstadissa minun aikaani".
"Ei, setä Fagerhjelm onkin äskettäin vasta muuttanut sinne, mutta äiti ja hänen rouvansa ovat pikkuserkut. Setä on Smålantilainen", lisäsi Beata vähän säälivällä, melkeinpä halveksivalla äänenpainolla, jolla todellinen göingeläinen puhuu smålantilaisesta.
"Ja Susen on ollut Wexjeen kasvatuslaitoksessa, hän puhuu Upplannin murretta", lörpötteli Beata yhä edelleen.
"Fröken FFagedrhjelm"! matki Agneta veitikkamaisesti, onnistuen hyvin koetellessansa lausua kovia rr'iä.
"Ja ajatteles sillä tavoin ei puhu edes Joachim serkkukaan, joka on ollut jo niin kauan Tukholmassa"! Beatan katseessa, kääntyessänsä serkkuun, oli sekä kunnioitusta että ihailua.
"Niin ei tee kukaan skånelainen, joka tuntee oman arvonsa", lausui
Joachim vakuuttavaisesti.