"Vakuutan sinulle Agneta, että jos joskus tarvitset… tarvitset… sinä ymmärrät…" Hän kuiskaili epäselvästi, hämmästyneesti ja takerrellen. "Sinun ainakin täytyy olla niin onnellinen, että saat seurata sydämesi ääntä".
Beatan uskoma salaisuus "tuosta toisesta", kummitteli vielä joskus, joskin himmeästi Joachimin mielessä. Hänen terve järkensä sanoi hänelle nimittäin ettei tuo herkkä, haaveellinen ja sen lisäksi hieman ivallisuuteen taipuvainen Agneta niinkään helposti ollut voinut löytää mitään sopivaa sydänkäpyä tässä erämaassa. Mutta väliin kun hän tunsi mielialansa synkemmäksi, kiertelivät hänen ajatuksensa muun muassa tuon salaperäisen "rauhan häiritsiän" ympärillä, joksi hän oli alkanut häntä nimittää.
Agneta ei tuntunut oikein voivan ymmärtää serkun jalomielisyyttä, hän vain painoi päänsä syvemmin alas. Joachim katseli häntä ensin ihmetellen ja sitte… Yhtäkkiä näki hän — uskalsi hän katsoa — jotain muutakin punastuksessa.
"Eli… eli… Olisiko Beata erehtynyt? Ei siksi, sillä sinä pidät eräästä toisesta, joka…?" kysyi Joachim pian, vieläkin osaksi mustasukkaisena, kaikesta terveestä järjestänsä huolimatta.
"Minäkö?" mutisi Agneta hämmästyneesti, "pitäisinkö toisesta? Mikä maailmassa olisi se sitte?"
"Niin, olet oikeassa", huusi Joachim yhtäkkiä ylpeästi. "Kukapa se voisikaan olla? Täällä!"
Samassa tuokiossa kohtasivat heidän katseensa toisensa. Agnetan hämmästynyt, veitikkamainen ja hiukan hellä, Joachimin… niin hetkellä, jolloin Joachim silmäsi serkkunsa viattomiin silmiin, lukien niiden ilmeen, alkoi hän hymyillä — vieläkin veitikkamaisemmin kuin Agneta, joka nyt, purren huultansa, hitaasti käänsi päänsä pois, vieläkin hellempänä ja vähän nolostuneena.
Agneta huudahti — hänen silmänsä tuijottivat romukamarin oveen, joka aavemaisen hiljaisesti avautui ulkoapäin. Jumalan kiitos, se olikin vain Beata!
"Oletteko täällä?" sanoi Beata. Hänen äänensä oli matala, mutta kovin ihmettelevä. "En tottatosiaan, voinut käsittää, mikä täällä ullakossa sissutteli ja sassutteli".
Joachim kääntyi myöskin päästämättä irti Agnetan kättä, jota hän lujasti piteli kiinni nahkasten alla.