Kukaan ei pannut vastaan. Kapteenin rouva Ekebäck istui heti pyytämättä, kuin käskystä, klaveerin eteen. Joachim, yleisessä hälinässä, toisten raivatessa tuolia ja pöytiä pois lattialta, otti Agnetan erityisesti häntä pyytämättä käsihinsä ja alotti tanssia erästä saksalaista valssia, joka viime aikoina oli käynyt hyvin yleiseksi myöskin täällä maaseudulla.
Agneta tanssi tahdottomasti soiton tahdissa, joka ikäänkuin keinutellen häntä kiidätti. Sädehtivät ruskeat silmänsä katsoivat hymyillen Joachim serkun lämpimiin sinisiin. Kaiken aikaa kuin he tanssivat tuntui kuin olisivat he olleet vain kahden kesken — poissa oli pakko, kainostelu, pelko ja teeskentely heidän väliltään.
Valssi loppui. Joachim veti Agnetan, joka yhtäkkiä horjahti, likemmä luokseen, koettaen itse pysyä vakavasti jaloillaan. Hänestä tuntui yhtäkkiä pyörryttävän, kuin olisi hän tyhjentänyt yksin pullollisen champanjaa.
"Kiitos! Kiitos"! mutisi hän ja pusersi kiihkeästi hänen käsiänsä, tietämättä oikeastaan mitä sanoi ja teki.
Susen neiti oli loukkaantunut. Hän ei voinut käsittää miksi tuon ainoan kavaljeerin — tietysti ei hän lukenut nuorta Fritziä miksikään, — päähän yhtäkkiä oli pistänyt tanssia tuon "tyttö lepukan" kanssa, siihen sijaan kuin tapa, käytös, yksinkertaisin kohteliaisuus olisi vaatinut pyytämään ensiksi hänet. Hän istui jäykkänä, käsivarret kupeille painettuina, pitäen nenäliinaansa hienosti sormiensa välissä, sillä välin nuoren Fritzin kömpelösti pyytäessä Karin Mariaa ja Beatan ilomielin pyörähdellessä setä Fagerholmin kanssa, joka pää kallellaan tanssiessaan tarpeettomasti notkutteli sääriään jos jonnekin päin. Salin ovella seisoi mamseli Fiken uudessa, mustassa bombasiini-puvussaan ja tuuditteli ruumistansa sävelten mukaan, kädet lanteilla, edestakaisin majuurin turhaan pyrkiessä vastapuoleiselta ovelta lattian poikki, joka nyt, kuinka olikaan, oli tanssivia täynnä ja alati ystävällisesti nyyköttäessä päätään ja väliin rohkaisevasti huutaessa: "Nytkös me tanssimme mamseli Fiken — nyt sitä mekin pyörähtelemme…"
Juuri heidän pysähtyessään oli Agneta tavannut äitinsä kylmästi ihmettelevän ja suuttuneen silmäyksen — hän ymmärsi heti, mitä se merkitsi ja pelästyi pahanpäiväisesti. "Susen!…" kuiskasi hän, vielä vetäen henkeään ja katsoi rukoilevasti Joachimiin. "Susen istuu"!
Joachim oli niin iloinen että hän olisi voinut nauraa ääneen. Hän puristi Agnetan käsiä, jotka vielä tahdottomasti lepäsivät hänen käsissään ja meni kohteliaasti neiti Susenin luo.
"Luutnantti Skytte siis ei varmaankaan minun itseni vuoksi jätä niin yhtäkkiä tanssitoveriaan", pisteli Susen neiti kohteliaan happamesti.
"Mutta neiti"! Joachim katsoi niin nuhtelevaisesti kuin mahdollista ja vei tuntehikkaasti käden sydämelleen. "Tietysti olen valmistaunut siihen, että neiti käsittää minut väärin. Olimme pannut vedon, serkkuni ja minä", lisäsi hän vakavasti, niin kovasti että naiset sohvassa voivat myös sen kuulla.
Neiti Susen ei ollut vaikea lepytellä: hän ehdotteli kohteliaasti että luutnantti ja hän opettaisivat tytöille polkkaa: "Se on ainoa mitä me nyt viitsimme tanssia Kristianstadissa", selitti hän vähän ylpeästi.