"Sanos minulle Agneta," Joachim pysähtyi keskelle mäkeä ja katsoi häntä vakavasti silmiin.
"Oletko varma siitä, että hän välittää sinusta — sinusta itsestäsi, rakkaudestasi, tarkoitan? Onko hän joskus suoraan sanonut, puhunut tunteistaan kanssasi?"
Agneta vaikeni hetken ja sanoi sitte hiljaa.
"On."
"Sanot sen niin kummallisesti Agneta," lausui hän yhtäkkiä levottomasti, valmiina tarkkaamaan hänen mielensä joka vivahduksen.
"Niin siksi… siksi… Minusta on niin vastenmielistä ajatella häntä" lausui hän tulisesti.
"Sano minulle nyt kaikki", kehoitti Joachim yhtä innokkaasti, melkeinpä tuskallisesti. "Kerro kaikki".
"Oi, ei siinä ole paljon kertomista". Melkein vaistomaisesti koki hän hillitä ääntään ja ikäänkuin haihduttaa omien sanojensa vaikutusta. "Niin oltiin joulukesteissä Råsnäsissä, he olivat juoneet paljon ja sitte aivan viimeiseen tanssiin tuli hän minua pyytämään. En uskaltanut, tietysti kieltää".
"Oliko hän juopunut"? kysyi Joachim suoraan. "Enpä sitä juuri luulisi, hänhän sietää vaikka kuinka paljon, se mies".
"En tiedä tarkoin oliko hän juovuksissa", sanoi Agneta ajattelevaisesti, "mutta selväkään hän ei ollut, vaikka hän vei minua paljon varmemmin kuin moni muu, jonka kanssa olin tanssinut".