"Luuletko kenties ettei kukaan koskaan ole välittänyt minusta", sanoi hän suuttuneesti ja tavallaan hyvin arvokkaasti.
"Jumala tietää, että luulen juuri päinvastaista. Minähän", hän otti sovitellen hänet syliinsä ja kuiskasi: "minähän itse olen aivan hulluna sinuun".
Agneta oli aivan unohtanut lampaankeritsemisasiansa Niilo Maunun
Gunillalle. Hän huomasi äkkiä kauhuksensa että he jo kauan aikaa sitte
olivat sivuuttaneet polun, joka kanervikkokankaan poikki johti tuvalle.
Hän vetäysi pian, melkeinpä nyhtäsi itsensä irti Joachimin sylistä.
"Jumalan tähden, Joachim serkku", huudahti hän huolestuneena ja hänelle tuli yhtäkkiä hyvin kiire. "Kaikella muotoa, riennä kotiin, niin että olet kotona ennen minua. Mitä ihmettä äiti ja Fagerhjelmiläiset sanovat. Ja Susen…" ei hän voinut olla singahuttamatta sitä hänelle kääntyessään takaisin.
"Sinä sitten oletkin surkein pelkuri raukka", mumisi toinen, vastenmielisesti hänet jo luotaan päästäen.
"Pelkuriko"? Agneta heilahutti päätään taaksepäin ja loi ylpeästi komeat ruskeat silmänsä häneen. "Saatpa vielä nähdä olenko pelkuri, kun kerran sitä kysytään"!
VII.
Samana iltapäivänä kun sotaneuvos vihdoinkin oli sanonut hyvästit ja kun he jo onnellisesti ja hyvin vaelsivat Kristianstaadia kohti, ratsasti Joachim Marieholmaan. Aamullinen katkeruus oli pysynyt koko päivän yhtä kiihkeänä, niin ettei hänellä ollut lepoa eikä rauhaa ennenkuin oli saanut puhua Stjernen kanssa.
Kun hän ratsasti kivitettyyn umpipihaan, jonka suuren portin päällystää koristi hiekkakivestä hakattu vapaaherravaakuna, veti hänen huomionsa heti puoleensa olento, jota merkillisempää hän mielestään koskaan ei ollut nähnyt. Ylhäällä portin vastapäätä olevilla päärappusilla seisoi pieni naishenkilö, kömpelöä hiekkakivistä kaidepuuta vasten nojautuneena. Hänen harteillaan oli vanha topattu silkkiviitta, josta pumpulitukut siellä täällä pilkistelivät esille ja pitkulaisessa päässään, terävine koukkunenineen ja tuikeasti paistaville silmineen oli korkea, ympyriäinen hattu, jonka suuri, kovin kulunut höyhentöyhtö oli ainakin viisitoista vuotta vanha. Toisessa kädessään oli hänellä pitkä kävelykeppi, jollaiset olivat käytännössä "rococo"-aikakautena ja toisella kädellään oli hän kerännyt helmansa ylös, niin että jalat pitkävartisissa puukengissä näkyivät. Joachim tietysti oli kuullut kylliksi hänestä, niin ettei hänen edes tarvinnut tuokiotakaan epäillä sitä että edessänsä seisoi kautta koko Höingen kihlakunnan kuuluksi käynyt vapaaherratar Malviina Stjerne.
Hän puhutteli ankarasti, kuten tuntui, erästä kurjaa torpparipaholaista, joka hattu kädessä seisoi rappusten edessä. Kun Joachim ratsasti pihaan otti hän vanhanaikuisen, saksien muotoisen jalokivillä koristetun "lorgnetin" ja piti sitä silmiensä edessä.