"Niin" vastasi nuori Skytte lyhyesti. Hänen vihansa kuohahti nähdessään miten ylpeästi vapaaherratar asiaa kosketteli, ja hänelle tuotti oikein helpotusta saada sanoa hänelle totuus yhtä lyhyesti ja häikäilemättä, kuin hänkin puhui.
"Miksikä niin, jos uskaltaa kysyä?"
"Siksi että minä en tahdo että Agneta serkkuni menee naimisiin!" huudahti Joachim yhtäkkiä hillitsemättömästi, toisen muuttumattoman, välinpitämättömän kylmyyden kovin kiihoittamana.
Vapaaherratar heitti "purukset" ja löi yhtäkkiä käsiänsä yhteen aivan haltioissaan.
"No, suuri Luoja, onkos kuultu kummempaa! Ja tuossa istuu hän ja sanoo minulle — minulle Niilo Olavin omalle äidille sen suoraan vasten kasvoja".
Joachim oli noussut. "Olen tullut tänne puhumaan Stjernen kanssa asiasta ja onhan hyvä, että vapaaherratarkin saa samalla tietää sen. Agneta Skytte — sen olen valalla vannonut — ei koskaan maailmassa mene naimisiin kenenkään muun miehen kanssa kuin minun".
Kun Joachim alkoi puhua kuului jo ääniä ja askeleita etehisestä. Vapaaherratar kohotti heti kättänsä ikäänkuin saadaksensa hänet vaikenemaan, mutta se oli liian myöhään. Samassa kun hän oli lausunut viime sanansa astui parooni Figge Wallqvistin seuraamana, saliin.
Niilo Olavi Stjerne seisoi kynnyksellä, hän tietysti oli heti käsittänyt, niistä oli kysymys, joka ei ollutkaan vaikeaa, kun Joachim oli niin selvään ja suoraan sanonut sanottavansa.
"Mitä hittoja…?" oli ainoa, mitä hän seisaaltaan tuli sanoneeksi.
Syntyi tuokion hiljaisuus. Sitte astui Stjerne hitaasti huoneeseen ja kääntyi, tummanpunaisena vihasta, suoraan Joachimiin.