Hän oli nyt aivan valkea ja hänen kätensä vapisivat hieman. Ikäänkuin koneellisesti teki hän jonkunmoisen viittauksen vieraalleen että hän istuisi, siten itsekin saaden syytä istuutua. Mutta Joachim Skytte jäi seisomaan.
"Tämä ei merkitse muuta mitään kuin mitä jo olen sanonut: Agneta ei mene kenenkään muun kanssa naimisiin kuin minun".
"Vai niin" sanoi Niilo Olavi ivallisesti — ei suotta ollut häntä äitinsä kasvatellut. "Mitä sanoo armollinen majuurska siihen?"
"Hän ei siitä tiedä vielä", sanoi Joachim lyhyesti.
"Ja tulet kai luokseni nyt siksi, että minun pitäisi tätiäsi valmistaa sitä ilosanomaa vastaanottamaan?" kysyi parooni yhäti samalla äänellä".
"Ei!" Joachim tuskin enää voi hillitä itseään kauemmin, toisen tapa häntä niin kiihoitti. "Tulen ensiksi luoksesi, kuin katsoin sen soveliaimmaksi… ja… ja… kunniakkaimmaksi" — hän kohotti äkkiä ylpeästi päänsä — "että sinä joka olet lähin asianomainen, ensiksi saisit tietää miten asian laita oikeastaan onkaan".
"Jatka!" huusi Stjerne äreästi. Hän istui naputellen sormillansa kovasti pöytää; kuta enemmän Joachim voi hillitä itseään, sen raivostuneemmaksi toinen kävi.
"Ei ole muuta jatkamista", sanoi Joachim hyvin hiljaisesti. "Asia oli vain se, jonka nyt olet jo kuullut kolme kertaa että Agneta tahtoo minut, eikä sinua".
Niilo Olavi nousi ja löi nyrkkinsä pöytään niin että kaikui.
"Vai sitä hän tahtoo? Näytän että se on valhetta!" huusi hän raivoissaan.