"Hiljemmin mäessä, veli Stjerne!" Joachim kiivastui myöskin nyt. "Jos et luopune vaatimuksestasi hyvällä, niin löytänen kai keinon pakoittaakseni sinua".
"Mene hänenkin kanssaan Norrbackan kestikievariin, niinkuin tuon toisenkin lutkan kanssa. Sen perästä, siitä saat olla varma, ei Niilo Olavi Stjerne vaadi sulta aarrettasi".
Joachim tietämättään nosti uhaten ratsupiiskan, jota hän koko ajan oli pitänyt kädessään. "Tiedä huutia!" huusi hän raivoisena, "muista että puhut neiti Skyttestä!"
He vaikenivat molemmat pariksi tuokioksi, molemmat ikäänkuin häpeissään ja Joachimin kiihkeän muistutuksen jäähdyttäminä. Stjerne istuutui raskaasti tuoliinsa ja tuijotti hiljaa, mutta äkäisesti kuin eläin suurilla sinisillä silmillään Joachimiin, joka solakkana ja suorana seisoi hänen edessään, hattu ja ratsupiiska kädessä valmiina lähtemään.
Sitte nousi parooni ja sanoi hitaasti ja hillitysti, taistellulla tyyneydellä:
"Puhelkaamme järkevästi tästä, veli Joachim — tällä keinoin emme kumminkaan koskaan pääse mihinkään. Tiedän kyllä, että Agnetalla ei vielä" — hän katsoi alas ja hapuili sanoja — "ole mitään erityistä… tunnetta minua kohtaan. Mutta kun minulla on hänen vanhempainsa lupa, ja kun tyttöä rakastan ja luulen voivani tehdä hänet onnelliseksi, niin ei ole aikomukseni luovuttaa häntä ensimäisen satunnaisen vastaantulijan mielivaltaisille oikuille… Pysyn sanoissani", lisäsi hän tarmokkaasti, "kuten luulen ukko majuurinkin pysyvän sanoissaan, kun tulee niistä kysymys".
"Hyvä!" vastasi Joachim lyhyesti. "Niinpä tiedämme sen sitte!"
Hän valmistausi jo lähtöön, kun Stjerne — sekavasti tuntien että miten asiat olivatkaan, hän kaikessa tapauksessa oli isäntä ja hänen oli mahdotonta sallia kenenkään mennä talostaan tällä tavalla, maistamatta kuivaa eli märkää, — osaksi äreän hyväntahtoisesti, osaksi kömpelösti vitkastellen lausui:
"Veli viivähtää kai täällä ottamaan ryypyn ja syömään voileipää kanssamme iltasella?"
Joachim heilautti ylpeästi, melkeinpä halveksuen päätään. Tosin hänellä oli sekä nälkä että jano — Herra sen tiesi. Mutta hän piti sen arvoaan alentavana syödä palasenkaan leipää tai juoda pisarankaan vettä tämän katon alla, niin kauvan kuin Stjerne ei hellittänyt vaatimustaan saada Agnetan käden omakseen. Sitäpaitse hän ei voinut itseltään kieltää, että hän mieluummin oli tapaamatta Malviina muijaa, heidän välisten asiain saatua sellaisen lopun.