Vapaaherratarkin nauroi.
"Toisinaan sai hän tulla jälestä päin…"
"Äiti!" huudahti Stjerne äkkiä loukkaantuneena hänen aistillisesta puhetavastaan, johon hänen kumminkin olisi pitänyt tottua.
"Herranen aika Niilo Olavi", — Joachim istui jo satulassa ja nosti emännälle hymyillen hattuaan — "jollakinhan täytyy miestä sentään ilahduttaa!" Hän katsahti poikaan ja lisäsi kuivasti:
"Sillä jos tunnen tyttöjä oikein, niin hän kumminkin ottaa sinut".
VIII.
Niilo Olavi Stjerneä pidettiin kylläkin yleisesti varsin hitaisena, kun oli kysymys ratkaisevan päätöksen toteuttamisesta, mutta vaikka hän olikin äitinsä vallanhimon tylsyttämä, oli hän kumminkin itsepäinen ja uhkamielinen kuin skånelainen konsanaan ja kovin rakastunut Agnetaan kun oli, huolimatta hänen selvästi näyttämästä vastenmielisyydestään — luottaen vanhempien lupaukseen — piti hän Agnetaa kihlattuna morsionaan. Hän ei myöskään pelännyt Joachim Skytten vaarallisuutta kilpakosijana — eroittihan laki jo, jota ei erityisettä luvatta voitu evätä, serkut toisistaan — mutta siitä päivin kun Munkebodaan oli tullut nuori mies, jonka helpoista kauniin sukupuolen valloituksista maine jo etukäteen oli kertonut, oli parooni vaistomaisesti ollut mustasukkainen hänelle ja Joachimin ylpeä, julkea käytös oli vielä enemmän ärsyttänyt häntä. Tuhlaamatta aikaa antoi Marieholman herra valjastaa hevosensa kiesien eteen ja tällä kertaa pyytämättä seuraherraansa mukaan, ajoi hän yksin suoraa päätä Munkebodaan.
Joachim ei ollut saanut tilaisuutta puhua Agnetan vanhempien kanssa. Vasta sitte kuin koko perhe jo oli kokoontunut illallispöytään, oli hän tullut kotiin Marieholmamatkaltaan, vihdoinkin sitte kun he iltasella — Lotti tädin talikynttilöilleen heitä saattaessa — menivät rappuja ylös, oli hän saanut pikaisesti kuiskatuksi pari sanaa Agnetalle, miten kaikki oli käynyt.
* * * * *
Oli Vapunpäivä ja vanhan tavan mukaan laskettiin elukat Munkebodassa ensikerran laitumelle. Mutta kun nyt oli kumminkin ruohoa niukalti tänä Vappuna ei syönnistä juuri tullut sanottavaa — eläimet pääsivät vain vähän ulos kytkyeistä ja koko juhla supistui siihen, että ne saivat parin tunnin ajan jaloitella ja hengittää raitista ilmaa. Lehmät seisoivat sävyisinä ja tyytyväisinä navetan edustalla, ne ammuskelivat raikkaaseen ilmaan ja ojennellen kaulaansa tuijottivat tylsästi eteensä suurilla, surullisilla silmillään. Vasikat, auringonpaisteen elvyttäminä tanssivat sitävastoin pitkine säärineen iloisesti ja kömpelösti ympäri pihaa ja hyppivät rajusti ja vallattomasti sivullepäin, kun niitä hätisteltiin. Juhlaan — sillä juhlana melkein sitä Munkebodassa pidettiin, kun kevät tällä tavoin ikäänkuin julkisesti julistettiin — otti alusta loppuun ukko majuuri itse osaa. Pitkä piippu vaappui toisessa suupielessä ja kypäri oli takaraivalle sysättynä kun hän omin käsin Joachimin kanssa auttoi elukoiden irtipäästelemisessä ja seisoi sitte tyytyväisenä katsellen niitä. Tyttäret istuivat keittiön rappusilla, peitehuivit harteilla, nauttien avopäin auringon paisteesta, joka todellakin tänään oli tavattoman lämmintä ja keväistä.