Marieholman vaunut vierivät hitaasti veräjistä — karjakartanon eroitti päärakennuksesta ja sen somerikkotanhuasta vain kapea Munkebodan maantie, — ja paruuni, kokeneena kuskina ja maalaisena, tiesi tietysti asianomaisesti varoa irtilaskettua karjalaumaa.
"Kas, veli Stjerne, hyvää päivää"! huusi majuuri iloisesti hänelle, tyttöjen samalla kadotessa rappuselta. Joachim, joka karjanhoitajan kanssa oli syventynyt katselemaan erään vasikan kipeää takajalkaa, ei sitävastoin heti huomannut vierasta.
Parooni astui hitaasti kieseistä — taputteli tyynnytellen ruunaa, joka levottomasti arasteli lehmiä; ja kysyi tavallista jäykemmin ja juhlallisemmin, jos arvoisa veli suvaitsi puhua hänen kanssaan kahdenkesken pari sanaa.
Konttorissa, ennenkuin hän vielä oli saanut tervehtiä majuurskaakaan joka nyt — kuten tavallisesti kun tuli vieraita — muutti heti pukunsa, sanoi parooni viivyttelemättä asiansa ja pyysi luvan saada vielä tänä päivänä puhua neiti Agnetan kanssa; hänellä oli syytä — hän loi majuuriin sellaisen katseen, että vanhasta Niilo Skyttestä tuntui ilkeältä ja hänen mieltänsä alkoi ahdistaa — hänellä oli syytä toivoa että kihlaus lopullisesti julkaistaisiin niin pian kuin mahdollista.
Kyselemättä pitemmältä, — melkein pelästyneenä tästä — käski majuuri heti kutsua Agnetaa ja armollista rouvaa. "Pyydä kaikella muotoa armollista rouvaa myöskin tulemaan"! huusi hän vielä Bengtalle, aivan hermostuneena ajatellessansa että hänen täytyi olla yksin näytelmässä, joka nyt alkoi.
Kohta kun Joachim oli tuntenut Marieholman ajopelit, oli hän samassa passittanut tuon mieliä kiinnittävän vasikan luotaan ja oli pikaisesti juossut pihan yli keittiön rapulle, missä tytöt äsken istuivat, ja mistä he olivat hänelle huutaneet ja nykyttäneet päätään. Hän arveli heidän menneen ullakolle, mutta kiiruhtaessansa keittiön etehisen läpi, ehkäsi hänet Beata, joka varovaisesti pisti päänsä ulos, tällä hetkellä tyhjänä olevan väentuvan raotetusta ovesta ja viittasi häntä salaisesti tulemaan sisälle.
Pitkällä penkillä, valkean ruokapöydän edessä istui Karin Maria, ja Agneta, peiteliina päässä, oli polvillaan hänen edessään ja painoi kasvonsa sisarensa helmaan.
"Mutta Herran nimessä, tytöt"! huusi Joachim kauhistuen astuessaan sisälle. "Mitä nyt on tekeillä"?
Agneta silmäsi ylös kalpein, hämmästynein kasvoin — Joachim astui heti hänen luokseen.
"Mutta. Agneta…" hän nosti hänet ylös ja veti hänet luokseen, välittämättä vähääkään Karin Mariasta ja hyväntahtoisesta Beatasta, joka yhtäkkiä oli alkanut itkeä. "Siksikö että Stjerne? … Ja sinä, joka lupasit minulle, olla pelkäämättä"!