"En pelkääkään", mutisi Agneta ja painautui lujasti hänen syliinsä, nojaten otsaansa hänen olkapäähänsä, "en häntä. Mutta äiti… Olenhan aina tottunut äitiä tottelemaan"!
Karin Maria nousi pikaisesti ylös ja astui sisarensa viereen: "Tässä et tottele ketään muuta kuin omaa sydäntäsi, Agneta", sanoi hän juhlallisesti.
Joachim katsoi ylös — ja ojensi Karin Marialle kätensä.
"Karin Maria… Olet meidän puolellamme?…" äännähti hän hämmästyneesti, kiitollisesti.
Karin Maria laski kätensä hänen käteensä ja nyykähytti äänetönnä. Hän olisi sanonut jotain, mutta samassa hyökkäsi pirttipiika Bengta sisälle. Beata, joka piti vahtia ovella, oli tietysti unohtanut velvollisuutensa ja seisoi nyt liikutuksesta nyyhkien, nenäliinaa silmillään.
"Neiti Agneta…" Piika jäi seisomaan avosuin töllistellen: eikö siinä sitte seissyt luutnantti pitäen Agneta neittä sylissään! Ja kumminkin tiesi joka sielu pitäjässä, että juuri hän tulisi saamaan Marieholman paroonin!
Agneta oikasiihe pikaisesti — hän oli aivan kalpea.
"Tahdotko että tulen mukaasi"? kysyi Joachim hiljaa. He kaikki tietysti olivat heti arvanneet mitä varten kutsuttiin.
Agneta katsoi tuokion epäilevästi Joachimiin, suuressa kiusauksessa —
Karin Maria sanoi vakavasti ja päättäväisesti.
"Se ei kelpaa lainkaan. Agnetalta kysytään ja Agneta yksin vastatkoonkin… Sitä paitse suututtaisi se äitiä tavattomasti", lisäsi hän hiljemmin, "ja kosijaa tietysti myöskin…"