Agneta pusersi molemmilla käsillään rintaansa — ovella kääntyi hän ja katsoi sydäntäsärkevästi komeilla, nyt kyynelloisteisilla, ruskeilla silmillään. Joachim astui tenhottomasti askeleen häntä kohti.
"Anna hänen vain mennä", kuiskasi Karin Maria. Ja lisäsi ääneensä, kun Agneta piian kera oli jo oven ulkopuolella: "Ollos aivan huoletta, serkku — ei kukaan pakoita Agnetaa enemmän kuin meitä muitakaan".
Armollinen rouva, joka katsoi välttämättömän tarpeelliseksi kaikissa juhlatilaisuuksissa olla oikein "tällissään", ei vielä ollut saapunut kun Agneta, joka oitis, valmistelematta oli kutsua seurannut, astui konttooriin isänsä luo.
Hän oli kalpea ja vapisi, niin että hänen täytyi tukea lähimpään tuoliin niijatessansa kosijalle alasluoduin silmin. Hänen suunsa ympärillä oli tuo uhkamielinen päättävä piirre, joka joskus teki hänet niin äitinsä näköiseksi.
"Agneta, pieni tyttöseni…" soperteli isä onnettomuutta ennustavalla juhlallisuudella. Hän käänsi levottomasti katseensa tyttärestään parooniin, mutta kun ei kumpikaan tuntunut tahtovan kohdata hänen katsettaan, eikä rohkaissut häntä millään tavalla, hätääntyi hän heti, käänsi äkkiä selkänsä, ja asettui, kädet housuntaskuissa seisomaan huoneen perimmäisen akkunan ääreen ja mutisi pikaisesti:
"Puhu itse, veli Stjerne, hänen kanssaan — onhan se oikeastaan enempi sinun asiasi kuin minun".
Niilo Olavi seisoi ja katseli Agnetaa: solakka, hentonen hän oli nojatessaan paljailla, valkoisilla käsivarsillaan edessään olevaa tuolin selystää vasten, pää syvään painettuna rinnalle, joka levottomasti aaltoili kotikutoisen, ruudukkaisen kaulaliinan alla. Kosija läheni hitaasti.
"Neiti Agneta", sanoi hän takerrellen matalalla äänellä. "Isänne on suonut minun kysyä, josko neiti… josko Agneta…" Hän ei sanonut enempää, vaikeni hetken, pari ja tarttui yht'äkkiä kiihkeästi hänen käteensä. "Agneta", kuiskasi hän rukoillen, vakavasti, "lupaan että vaimoni ei koskaan tarvitse katua myöntävää vastaustaan".
Agneta katsahti arasti ylös. "Herra parooni", alkoi hän hiljaisella äänellä, "surettaa minua…"
Parooni piteli vielä hänen kättänsä, ja pusersi sitä tulisesti: