Aina ensi lapsuutensa ajoista olivat tytöt vähentymättömällä ihastuksella katselleet tämän majan romantillisia muistoja ja vieläpä nytkin — kaikista huolista huolimatta — ei Agneta voinut olla kääntämättä silmiään nurkassa seisovaan, vaienneesen harppuun, jonka katkenneilla kielillä kerran olivat leikitelleet valkeat sormet, joita Ruotsin Alkebiades, hilpeine tovereineen oli ihastellen suudellut.
Mamseli Fiken, joka oli paljonkin kokeneempi kuin viaton Beata, ymmärsi tietysti heti, ettei hän voisi tehdä suosikillensa "löjtnantille" suurempaa palvelusta kuin antaa hänen olla kahdenkesken rakastettunsa kanssa.
Saatuaan vieraat istumaan, asettautui hän itse heidän vastapäätään, kylmettyneet kädet ristissä pumpuliesiliinan alla ja tuumiskeli hyväntahtoisesti millä keinoin — näyttämättä epäkohteliaalta — hän voisi poistua Beatan kanssa, josta myöskin alkoi yhdessäolo tuntua painostavalta. Jospa hänellä vain olisi ollut vähänkään kahvinpapuja kotosalla! — Mutta viimeisensä oli hänen valitettavasti täytynyt käyttää Boforsan muorin kestitsemiseen eilen iltapäivällä.
"Tahtooko pikku Beata kenties nähdä villahameen, jota ompelen lukkarin Sissalle?" keksi hän kumminkin vihdoin onnellisesti sanoaksensa. "Siitä tulee ylön hieno, sillä siihen tulee koko rivi 'exkysejä' ympäri koko hameen — näin"! Hän selitteli tehden etusormellaan kuvioita polvellensa.
Beata ei vetänyt edes suutansakaan hymyyn — oli tuttu asia, että mamseli Fikenin sanastossa "exkysit" merkitsivät samaa kuin "rimsut" ja nimitys oli monivuotisen käytännön kautta käynyt yleiseksi koko pitäjässä. Hän nousi innokkaasti ylös:
"Kyllä toki, rakas mamseli Fiken, tahdon kovin mielelläni!"
Agnetasta ei mainittu sanallakaan, mutta, he olivat kumminkin kaikessa tapauksessa saaneet syytä poistua ja mamseli Fiken vei heti riemuiten valtioviisaasta menettelystään Beatan keittiöön, missä tämä pitemmittä selittelyittä kiipesi kiivupöydälle ja herkutteliihe lapsuutensa lempiruualla: siirappia hapan leivällä, kuivatuiden omenalohkojen kanssa, samalla kun hän sydämensä kyllyydestä romantisen ja osaaottavaisen mamseli Fikenin kanssa pohti sisaren onnetonta rakkausjuttua.
Mutta kamarissa istui Agneta yhä vain liikkumattomana sohvalla, kädet peiteliinaan kätkettynä, katsellen alas nauhakenkiinsä.
"Agneta!" kuiskasi Joachim mamseli Fikenin vihdoinkin sulkiessa oven jälkeensä. "Katso minua — puhu minulle… Enhän tiedä mitä minun pitää uskoa. Oletko todellakin antanut minulle anteeksi… eli… eli oletko sydämestäsi tyytymätön minuun?… Agneta…"
Tämä puisti laimeasti päätään, välttäen serkun rukoilevaa katsetta. Joachim heittäysi polvilleen vaappuvan sohvan eteen ja laski hellästi molemmat käsivartensa hänen vyötärönsä ympärille — silloin vasta näki hän, että alasluodut silmät olivat suuria kyyneleitä täynnä.