"Herra Jumala, Agneta — anna minun nyt selittää sinulle kaikki tyyni", pyysi hän hiljaa.
Agneta pudisti vielä kerran päätään — hieman innokkaammin vain. "Se ei ole tarpeellista, Joachim", mutisi hän tahtomatta katsoa serkkuunsa, "ei se maksa vaivaa… Enhän missään tapauksessa voi mennä naimisiin kanssasi".
"Senkö vuoksi?" kysyi Joachim epäilevästi ja puoleksi nöyrtyneenä, puoleksi ihmetellen. "Sen vuoksi… tiedäthän… jota Lotti täti tahtoi sinulle sanoa. Rakas tyttöseni — et käsitä sitä nyt oikein, mutta luuletko todellakin joskus voivasi saada miehen, jonka omallatunnolla ei olisi joku sellainen synti?"
"En tiedä", itki Agneta yhtäkkiä ääneensä hermostuneesti. "Syy ei ole yksin se! Se tietysti on sinulle suuri häpeä, sen voin kyllä ymmärtää, mutta — mutta… enhän ole sitä ihmistä koskaan nähnyt ja Tukholmahan on niin kaukana! Ei Joachim!" hän katsahti ylös suurilla surullisesti nuhtelevilla silmillään, "ei se ole yksin siitä syystä. Vaikka…" hän vetäysi kammoksuen kauemmaksi seinään päin. "Miten voit niin tehdä?"
Mutta kun Joachim tuskissaan painoi kasvonsa hänen käsiinsä, kurkottautui tyttökin hänen ylitsensä ja kuiskasi epätoivoisesti:
"En ole sitä koskaan ennen ajatellut — luulen että en edes ole sitä tietänytkään… Äiti on minulle selittänyt nyt että se on laissa kiellettynä, että — serkkujen välistä naimista pidetään aivan syntinä.
"Eikä mitään muuta kuin se!" huusi Joachim helpommalla mielellä.
"Anomme tietysti kuninkaalta. Niin monet tekevät sillä lailla".
Agneta pudisti surullisesti päätään. "Sitähän Karin Mariakin sanoi, mutta äiti sanoi, että sinun ei tarvitse odottaa kuninkaalta minkäänmoisia armahduksia, kun sillä tavoin olet Tukholmassa menetellyt — vieläpä päällikköäsi vastaan!"
"Ja silloin tietystikään ei Lotti täti voinut olla sinulle seikkaperäisesti kertomatta, mikä se oli, joka oli niin pahoin tehty?" kysyi Joachim pilkallisesti, nöyryytettynä ja katkerana.
"Olinhan jo arvannut sen", mutisi Agneta hiljaa.