"En tiedä miten, mutta heti kun katsoin sinuun konttoorissa, kun äiti alkoi siitä puhua, ymmärsin minä… Tahdoin vain päästä sen kuulemisesta. Sehän on aivan yhdentekevä" — hän katsoi itsepäisesti alas jalkoihinsa ja ääni hiljeni vieläkin. "Tarkoitan…" Hän pysähtyi ja lausui sitte ääneensä kiivaasti:
"Itse asiahan se on ilkeä — kuka tuo ihminen on, on minulle aivan yhdentekevää!"
"Mutta se ei voi olla sinulle yhdentekevää, että minä hetkellisen kirotun hurjuuteni vallassa tyttö-tylleröisen vuoksi, josta välitän vähemmän kuin pirttipiika Bengtasta, olen tärvellyt koko tulevaisuuteni", huusi Joachim katkerasti katuen. "Uskallatko — uskallatko todellakin… kun nyt tiedät, miten kurjan oikukas ja kevytmielinen minä voin olla? …"
Agneta laski molemmat kätensä hänen olkapäälleen. "Oi Joachim — pelkään etten ole oikein hyveikäs en niinkuin äiti… mutta… mutta … kun sinä nyt taaskin olet luonani — on ikäänkuin ei se liikuttaisi minua ensinkään, on niinkuin kaikki ne olisi niin kaukana, niin hämärää ja utuista… Ei en voi sanoa mitä minä tarkoitan, ja sehän onkin aivan sama — nyt kun laki kumminkin eroittaa meidät," lopetti hän toivottomasti.
"Tietysti ei kuningas sitä kiellä", huudahti Joachim kärsimättömästi, "vaikkapa vielä sekä hän, perintöprinssi että kaikki muut korkeat herrat siellä olisivat kuinkakin tyytymättömiä minuun. Sitä ei juuri koskaan kielletä — pyyntö on vain muodon vuoksi".
"Äiti sanoo että juuri sinunkin tähtesi ei suinkaan olisi viisasta panna hakemusta — siitä olisi vain seurauksena että tuo roskajuttu tulisi jälleen eloon herätetyksi", vastasi Agneta surullisesti, mutta päättäväisesti eväten "Hän sanoo että kaikki ihmiset mitä ankarimmin nuhteleisivat isää että hän, niin kohta sen jälkeen… Ja hän sanoo vielä —" Agneta kuiskasi nyt tuskallisen hämmästyneesti — "että ihmisten ehdottomastikin täytyisi luulla, että minä… ymmärrätkö… että minä olen kovin kummallinen ja kevytmielinen tyttö, joka — joka — olen niin halukas tarttumaan… nyt kun kaikki puhuvat sinusta…" Hän pysähtyi ja sanoi sitte päättäväisesti varmemmalla äänellä:
"Voin varsin hyvin käsittää että hän on oikeassa, sen tietystikin täytyy näyttää pahalta, että me… sinun nyt asuttuasi tässä talossa niin…" Hän pakoitti itsensä katsomaan serkkuunsa ja kumartausi sitte eteenpäin, peittäen molemmilla käsillään kasvonsa: "Oi, tuntuu kuin vajoaisin maahan häpeästä, ajatellessani vain miten halpamaista… miten ihmiset voivat selittää väärin kaikki"!
Joachim oli katsellut koko ajan hänen kasvojansa, hänen puhuessaan katkonaisesti ja vaivalla. Sitte nousi Joachim aina huulia myöten valkoisena vihasta ja vastenmielisyydestä.
"Olet oikeassa", sanoi hän. "Ja mieluummin kuin että koko Skåne puhuu Agneta Skyttestä ikäänkuin olisi hän joku hairahtanut palvelustyttö, jonka on pakko mennä naimisiin ensimäisen vastaantulevan Don Juanin karissa — sillä niinhän äitisi minua nimitti? — niin…"
Agneta vaikeni. Hän oli yhtä kalpea kuin Joachimkin ja pusersi — vetotaudin tapaisesti — huulensa lujasti tuokioksi kiinni hänen puhuessaan. Joachim oli ymmärtänyt ja puki nyt kainostelematta majuurskan varovaisemmat viittaukset selviksi sanoiksi.