Molemmat olivat hiljaa pari minuuttia. Joachim käveli edestakaisin pari askelta huoneessa ja sanoi äkkiä kovasti:
"En tietänyt että maineeni oli niin huono".
Ja kun tyttö ei vielä mitään vastannut: "Sinua on helppo säikyttää, kyyhkyläiseni".
Agneta oikasi itsensä suoraksi, hänen ruskeat silmänsä katsoivat uhkaavan nuhtelevaisesti häneen.
"Vielä ei ole kukaan säikyttänyt minua tekemästä mitä itse tahdon".
Joachim käännähti pikasesti häneen päin.
"Ja kumminkin sanot sinä, ettet tahdo tietää minusta enempää? …"
"Välitän kyllä", sanoi Agneta rohkeasti, punastuen hiukan, "mutta en nyt. Tahdon että odottaisimme ainakin siksi kunnes myrsky on asettunut ja ihmiset ovat ehtineet unohtaa".
"Ja sitä odotellessa täytyy minun käyskennellä täällä Munkebodassa koko seutukunnan epäilemänä, äitisi vakoilemana ja karsastelemana, jonka päähän kukaties vielä kerran pistää julaista kihlauksesi Stjernen kanssa. Ethän tunnu sitä erityisesti vastaan panevankaan…"
"Joachim"! huusi Agneta ja polki jalkaansa. "Sen tiedät, että nyt sinä valehtelet…"