Mutta Joachim oli kiihtynyt, eikä kuunnellut mitä hän sanoi.
"Se on tietysti tarkoituksesi", jatkoi hän itsepäisesti "että minun täytyisi kuin minkäkin nahjuksen käydä täällä — kenties vuosikausia — uskaltamatta puhua sinulle, uskaltamatta sinua nykästäkään… Agneta"; Hän pysähtyi juuri hänen eteensä. "Sanon sen sinulle, tulen hulluksi siitä".
"Mutta minä en jää kotiin", mutisi hän ja katsoi ylös kyynelsilmin.
"Äiti tahtoo lähettää minut pois…"
"Niinkö? …" Joachim kohtasi hänen katseensa ja lisäsi pian päättäväisesti:
"Voit tervehtää Lotti tätiä, että sitä ei tarvitse tehdä. Ei minun tähteni. Siihen siaan minä matkustan".
Hän alkoi jälleen käydä edestakaisin ahtaassa kamarissa — vihastuneena, kärsimättömänä, peukalot liivin taskuissa ja jatkoi kiihkeästi.
"Olin kumminkin aina aikonut erota armeijasta — minulla ei kumminkaan olisi ollut mitään tulevaisuutta sillä alalla. Ja totta puhuen en välitä siitä nyt sen enempää! Tultuani tänne olen huomannut aivan selvästi että sovin paljon paremmin Niilo sedän avuksi tänne kyntämään ja louhuja särkemään kuin yksitoikkoiseen, toimettomaan kasarmielämään. Ja rakkaus maatilaan — Munkebodaan — koko sen maahan on minulla veressäni kuin kaikilla Skytteläisillä. Mutta nyt…" hän levitti kätensä. "Jumalan kiitos, että näyttää siltä kuin Ranskalaiset saisivat yllin kyllin tekemistä Afrikassa, muutoin tuntuisi kovin vaikealta paikan löytäminen tässä maailmassa"!
"Ethän kumminkaan tarkoita? …" Agneta hypähti ylös. "Ethän voi taistella rinnatusten ranskalaisten kanssa"! huudahti hän tuskissaan tarttuen, yhtäkkiä tointuneena, ensimäiseen sanottavaan. "Muista että isäsi kaatui ranskalaisen kuulan lävistämänä"!
Joachim jäi seisomaan hänen eteensä — heidän silmänsä kohtasivat toisensa.
"Erehdyt. Ensiksikin kaatui isäni sodassa keisarin saksalaista rykmenttiä vastaan ja toisekseen luulen, ettei sovi asettaa niitä, jotka nyt ovat Pariisin herroina, edesvastuuseen siitä, mitä oli tapahtunut Leipzigissä vuonna 13. Se ei varmaankaan missään tapauksessa maksaisi vaivaa! Ei", lisäsi hän itsepäisesti, pyörähtäen kantapäillään ja alkaen jälleen vaelluksensa edestakaisin oven ja akkunan välillä, "huomispäivänä käännyn ranskalaisen sotaministerin puoleen". Hän katsahti pikaisesti Agnetaan sivumennen, ja kun hän ei vastannut, lisäsi hän intoilevasti.