"Kreikanmaalle olisin tietysti mieluummin uhrannut elämäni, mutta sielläkään ei minua enää tarvita. Oi — jospa tämä olisi vain tapahtunut viisitoista vuotta sitten! Silloin kaikkialla Euroopassa tuli tarvituksi epätoivoinen mies ja kelpo miekka".
"Joachim"! Agneta astui askeleen eteenpäin ja peiteliina putosi hänen olkapäällään kun hän laski kätensä hänen käsivarrelleen. "En kestä kuulla sinun puhuvan tällä tavalla — kiellän sinun matkustamasta".
Hän pysähtyi ottamatta käsiään liivin taskuistaan ja katsoi häntä suoraan kasvoihin, jotka nyt olivat aivan likellä hänen kasvojaan. He olivat tällä hetkellä niin toistensa näköisiä kuin veli ja sisar.
"Saanko kysyä sinulta mitä muuta on minulla tehtävää"?
Agneta kietoi yhtäkkiä molemmat kätensä hänen kaulaansa ja taivutti päänsä taaksepäin. "Odota, sanon sen sinulle! Odota"!
Joachim veti hänet tulisesti luokseen.
"Mutta minä en tahdo odottaa — en voi odottaa. Tahdon että sinä tällä hetkellä, jolloin toistemme tuki on tarpeeseen — rohkeasti, ehdoitta ja mietiskelemättä annat myönnytyksesi eli kieltosi. Käsitätkö minut"?
Agneta oli niin vihoissaan hänen viisautta puuttuvasta menettelystään, joka, hän näki sen selvään, tulisi hajottamaan kaikki heidän toiveensa, eikä veisi heitä askeltakaan eteenpäin, että hän — aikoen riuhtautua irti hänen käsistään — vastasi kiivaasti:
"Sinä siis tahdot asettaa veitsen kurkulleni — luulet voivasi pakoittaa minut? … Mutta vaikka uhkaatkin minua millä tahansa, niin et kumminkaan voi estää minua tekemästä sitä minkä tiedän olevan viisasta ja oikeaa… ainoaa järjellistä…"
"Olet kumminkin Lotti tädin oikea tytär, huomaan sen", sanoi hän pilkallisesti, sokeasti vihastuneena hänen sitkeästä ja odottamattomasta vastustuksestaan. "Viisas — järkevä — ennen kaikkea"!