Agneta kohotti ylpeästi päätään: "Jos virkat sanaakaan äidistä, joka mitä hän tehneekin, aina tahtoo parastani — niin minä menen". Peiteliina käsivarrella meni hän ovea kohti ylväänä, kantaen korkealla päänsä.
Joachim laski kätensä pian hänen vyötärölleen ja samalla kun hän karkeasti taivutti hänen päänsä taaksepäin, piteli hän lujasti häntä kiini kuin ruuvipenkissä.
"Sinä et mene", huudahti Joachim nyt aivan hurjistuneena, "et ennenkuin sinä suoraan olet antanut myöntymisesi eli kieltosi, josko olet puolellani eli et, sillä senhän voin sinulta oikeudella vaatia".
Agnetan kasvot olivat aivan hänen kasvojensa alla, — kädellään taivutti hän tytön jäykän niskan olkapäätänsä vasten. Agnetan ruskeat silmät säkenöivät hänen silmiinsä.
"Ei"! sanoi tyttö lyhyesti, käheästi ja ponnistaen kiskasi itsensä irti.
X.
Kristianstadissa Toukokuun 20 p. 1830.
Rakkaat siskot!
Isältä varmaankin olette kuulleet jo kylliksi matkasta ja äidillehän kirjoitin kuinka erinomaisen kohteliaasti ja ystävällisesti täti Fagerhjelm, Susen sekä setä itse ottivat minut Kristianstadissa vastaan. Unohdin vain sanoa että kun söimme päivällistä Röingenissä, niin jäi minulta sinne äidin silkkikaulaliina, jonka hän oli minulle lainannut, (tiedättehän se likanen, keltanen, jonka mamseli Fiken talvella värjäsi ja joka luovuttaa väriä). Mutta kestikievarin emäntä on kaiketikin ottanut sen korjuuseen, jos joku sitä tiedustelisi. Aluksi aijottiin että asuisin Susenin huoneessa, mutta keksittiin sitte että se kävisi kovin ahtaaksi ja makaankin sen sijaan nyt täällä pienessä päätyhuoneessa. Täältä on näköala puutarhaan, joka jo on aivan vihreä. Käyn joka päivä Netti tädin luona soittamassa ja nyt soittelenkin jo oikein vaikeita "etydejä" ja muita kappaleita. Iltasin luemme melkein aina professori Geijerin kirjoja, jotka tädin mielestä ovat niin mainioita. Me istumme iltasin paljon myöhempään ylhäällä kuin kotona ja väliin nukuttaa minua oikein makeasti.
Olen ollut sitte tänne tultuani jo pari kertaa illallisilla ja kerran tanssiaisissa ja Susen sanoi, että se on ollut oikein onnen potkaisu, sillä on kovin harvinaista, että kukaan panee mitään sellaista toimeen enää näin huvikauden lopussa. Tanssiaisissa Rehnfeltillä oli minulla uusi bobinettipukuni ja sain tanssia paljon, vieläpä anglaisiakin, vaikken aluksi tuntenut montakaan. Siellä oli eräs nuori kornetti Tukholmasta, joka tunsi Anne-Ulla tädin ja monta muuta sukulaisistamme, hän teki kaikkensa huvittaaksensa minua seurallaan, mutta olin hyvin jäykkä ja pois-vetäytyväinen. Itse asiassa ei minua paljonkaan huvita kuunnella Kristianstadin herrojen turhia lörpötyksiä, kuten Netti täti niistä sanoo, mutta tietystikin on hauskaa, että kaikki ihmiset ovat niin hyviä ja kohteliaita minulle.