Täällä on oikea täysi kesä jo, ja olisi oikein hyvä asia, jos äiti voisi lähettää minulle vanhan kesähattuni jokapäiväiseksi, uusi, kukkasineen käy niin pian pahaksi. Jos mamseli Fiken on hyvä ja auttaa Beataa nauhojen pesemisessä, niin voi siitä tulla aivan oivallinen ja piakkoin kai taas joku talonpoika tulee kaupunkiin.
Ovatko narsissit kukkapenkissäni vielä kukkineet? Oi rakas, rakas Munkebodani! En tahtoisi koskaan asua missään muussa paikassa maailmassa!
Minun mielestäni te ette kirjoita oikein kaikesta. Tahtoisin tietää kaikkea. Tiedänhän että te kaikki luette minun kirjeeni, siksi en lähetäkään terveisiä kenellekään erityisesti, mutta ajattelen teitä kaikkia ja Munkebodaa yöt, päivät. Olkaa varmat siitä.
Teitä sydämellisesti rakastava sisarenne:
Agneta Eliana Skytte.
Lotti täti oli päättänyt aina omin käsin avata kaikki nuorimmalta tyttäreltänsä tulleet kirjeet — huolimatta hyvästä kristillisestä kasvatuksesta, jonka hän tiesi antaneensa hänelle, ei hän kumminkaan voinut olla aivan varmasti vakuutettu siitä; ettei niihin voisi pujahtaa joku luvaton tervehdys eräälle "erityiselle henkilölle". Niissä harvalukuisissa kirjeissä, jotka tähän saakka olivat tulleet, ei hän ollut keksinyt pienintäkään viittausta siihen suuntaan ja hän iloitsi jo että Agnetakin alkoi "jo malttaa mielensä", ja hän meni hyväntahtoisuudessaan niin pitkälle, ettei hän edes ollut huomaavinaan että Joachim yhtä hyvin kuin perheen muutkin jäsenet omin silmin luki Kristianstadista tulleet kirjeet.
Oli jo toukokuun loppupuoli kulumassa. Karin Maria ja Beata istuen kahdenpuolen marmoripöytää lukivat kumpikin vuorotellen Agnetan viime kirjeen, ennenkuin he, paperi arkilla ja keskeensä asetetulla rikkonaisella mustepullolla varustettuina, alkoivat kirjoittaa vastausta siihen. Joachim käveli kädet taskuissa kärsimättömästi edestakaisin lattialla.
"Hän ei puhu muusta mitään kuin hameistaan ja hatuistaan, kavaljeereistaan ja korneteista, lörpötystä, jonkinjoutavaa!" Hän pysähtyi Beatan tuolin takana ja kurottausi ottamaan pöydältä vielä kerran tuon useat kerrat jo luetun kirjeen "Ei ainoatakaan kertaa mainitse hän minua! — ei pienimmälläkään sanalla! Ei edes nimeänikään!" Hän paiskasi vihastuneena kätensä selkäpuolen paperille. "Ei edes virka mitään, ei ainoatakaan riviä kirjoita hän minulle, ei vastaa kirjeeseeni, jonka hän sai mukaansa, ja jonka hänen on täytynyt löytää. Niin, olet kai kätkenyt sen matkalaukkuun, kuten sinä lupasit?" Hän kääntyi äkkiä epäluuloisesti ja vihaisesti Beataan päin.
"Vakuutan sen sinulle", sanoi Beata raukka melkein itku kurkussa, hän oli jo satoja kertoja kuullut tämän syytöksen. "Panin sen niin säntillisesti kahden hänen uuden paitansa väliin…"
Karin Maria istui pureskellen hanhenkynää. Hän sanoi miettiväisesti: