Sitte tarttui hän reippaasti ovenlinkkuun, nyykähytti kärsimättömästi, eikäpä suinkaan erittäin kohteliaasti serkuilleen ja meni matkoihinsa.
"Mutta enkö kumminkin voisi…" Beata katsoi vedoten sisareensa,
"enkö kumminkin jollain hienolla tavalla voisi pujottaa tähän jotakin
Joachimista — miten surullinen ja epäröivä hän on? Mitä luulet sinä
Karin Maria"?
Karin Maria pudisti päätään. "Äiti oivaltaa sen oitis ja hän pitää sen puoleltasi tyhmyytenä. Jutun loppu on vain se, ettet saa lähettää kirjettä"!
Beata istui tuijottaen eteenpäin kynä kädessä — hän kumminkin oli kaikessa tapauksessa seurannut mielipidettään.
Kylmästi epäilevä Karin Maria ei sitä huomannut, ja keskustelematta enempää jatkoivat he ahkeraa kirjoitustaan, levotonna peläten että ruokakellon kilinä katkaisisi heidän työnsä.
"Nyt saat kuulla mitä minä olen kokoon kyhännyt"! Luettuansa huolellisesti työnsä läpi, ja istutettuansa koko joukon pilkkuja, pisteitä ja huudahdusmerkkejä, kylvi Beata runsaasti hiekkaa kaiken yli ja heilutteli sitä vielä ilmassa saadaksensa sen kuivaksi, ennenkuin hän jonkunmoisella kirjailijan ylpeydellä alkoi.
"Rakas Agneta sisko"!
"Sen yli voit toki hypätä"! keskeytti Karin Maria kärsimättömästi.
"Herranen aika, nuo pari sanaa"! sanoi Beata loukkaantuneena ja vähän kylmemmin. "Niin — sitte tietysti olen aloittanut kertomalla yhtä ja toista täältä kotoa ja että mamseli Fiken oli eilen saanut Löfsjön Annalta kuusi iilimatoa hammastautinsa tähden ja että nyt olen kutonut kolmekymmentä kyynärää sitä skottilaisruutuista pumpulikangasta ja ruustinnan syntymäpäivistä…"
"Samaahan minäkin olen kirjoittanut"! keskeytti Karin Maria jälleen katsahtaen käsikirjoitukseensa.