Karin Maria tunnusti nauraen, ettei hänellä ensinkään ollut minkäänmoisia sydänsalaisuuksia.
"Hän näkee niin harvoin miehiä, tietysti", sanoi vapaaherratar hyväntahtoisesti. "Se on vahinko — todellakin suuri vahinko! Ja hän ainakin on jo kaksikymmentäviisi vuotias, eli kuin?"
"Kaksikymmentäkolme", oikasi Karin Maria vähän terävästi.
Vapaaherratar avasi miettiväisesti nuuskarasiansa ja otti hitaasti siitä hyppysellisen, pitäen, koko ajan silmänsä Karin Mariaan käännettyinä.
"Kaksikymmentäkolme", toisti hän. "Oi niin. Silloin olin minä jo sekä vaimo että äiti — ja leski myöskin. Hän ei tiedä, rakkahani, mitä elämä oikeastaan on!"
Karin Maria, joka ei ollut vapaaherrattaren kuullut koskaan ennen käyttävän tätä äänilajia, istui ja katsoi alas sormihinsa, eikä tiennyt mitä hänen piti vastata.
"Mutta hän, Karin Maria serkku näyttää siltä kuin olisi hän elämään kypsynyt", jatkoi Malviina vapaaherratar, jonka "mielikki", kuten hän sanoi "Skytten vanhin tytär aina oli ollut".
"Hänen hartiansa tuntuvat tanakoilta ja hän katsoo puhuessaan ihmisiä suoraan silmiin. Pidän enemmän hänestä kuin Agnetasta Mutta" — hän mittaili häntä armahtamattomasti kirkkaalla, kylmällä katseellaan — "Agneta on koreampi, ei voi kieltää!"
Karin Maria punastui nyt. Hän ei hevillä hätääntynyt, mutta Marieholman vapaaherrattarella oli eriskummallinen kyky saattaa ihmiset hämilleen.
"Siitä hän, pienoseni, sitä paitse voi olla iloinen", lohdutteli vapaaherratar häntä. "Hänhän on kylliksi soma… Kauneus on vaarallinen lahja". Hän pani kaidan, luisen kätensä leukansa alle ja katsoi eteensä — kauaksi Karin Marian kasvojen sivu. "Hyvin vaarallinen".