laivan seilaavan.
Kolme kreiviä laivassa;
samalla kun hän epämukavassa asennossaan kurkistelussansa vierasta oli saada niskansa pois tiloiltaan.
Hieman ilostuneena tästä huomaavaisuudesta — ainoasta, jonka hän tähän saakka oli osaksensa saanut — jatkoi Joachim äänetöntä innokasta tyttöjen etsintäänsä, jotka tuntuivat kuin maan alle vajonneilta ja vihdoin viimeinkin, kun hän, kävi miten kävi, aikoi astua sisälle panimohuoneeseen, älysi hän Beatan, joka kangaspuidenpa äärestä panimohuoneen kaksijakoisen oven viereisestä akkunasta kurottautui ja nyykäytti hänelle ystävällisesti.
Vähän aikaa etsiskeltyänsä pimeässä panimohuoneessa löysi hän kutomakamarin ovilinkun ja astui sisälle.
Turvetuli hehkui raikkaasti leveässä, melkein nelinurkkaisessa rautauunissa, jonka etuseinää koristi kauhea, jotenkin epäselvä, sotainen korkokuva. Aurinko paistoi sisälle vihreähköstä, pieniruutuisesta akkunasta, jonka ääressä Beata istui, hän nousi nyt kangaspuiltansa tervehtääkseen serkkuaan.
"Miten täällä on hauskaa!" tätä ei Joachim, joka viimeisen puolentunnin ajan oli tuntenut itsensä aivan kuin eksyneeksi, voinut olla lausumatta. "Onko serkulla mitään sitä vastaan, jos istahdan tänne hetkiseksi"?
Beata korjasi pois hyväntahtoisesti käämit ja sukkulat puiselta tuolilta joka oli huoneen ainoa ja pyysi häntä kohteliaasti istumaan.
Aluksi kävi keskustelu jotakuinkin kankeasti. Beata oli osaksi ujo, osaksi pelkäsi hän äidin tulevan ja näkevän miten laiska hän oli. Sillä ei sopinut hänen koko aikaa istua ja paukuttaa kangasta pitäessänsä seuraa Joachim serkulle. Vasta sitte kun tämä sattumalta oli tullut maininneeksi nähneensä Lotti tädin kangaspakkojen valkenemaan panemista valvomassa — hyvää kevätaurinkoa tuli käyttää hyväkseen — tuli oikein eloa keskusteluun.
He puhelivat seudusta, jota Joachim tuskin sitte lapsuutensa päivien oli nähnyt ja hän kyseli mitä seuraa heillä oikeastaan oli paikkakunnalla.
Beata mainitsi velvollisuudesta provastin ja laamannin, "mutta ne asuivat niin kaukana" huokasi hän.